Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Vesiliirtorajalla moottoritiellä

Ajoin viime viikolla moottoritietä pohjoiseen Lahden lähellä. Alla Nokian Hakka Blue2 SUV. Vettä satoi reilusti, mutta tähän asti matka oli sujunut peräkärryn kanssa reilun 90 vauhdissa.

Edessä oli henkilöauto, joka oli ajanut hiljaa pitkän matkaa. Siirryin ohituskaistalle, koska samalla nopeudella ohitan auton turvallisesti. Hiljainen ajelija päätti olla laskematta minua ohi ja samalla sain muuta ajateltavaa. Tunsin että etupyörät ovat hiukan vesiliirrossa ja ohjaus tuntui hetken epävarmalta. Laskin jalan kaasulta ja annoin nopeuden laskea reilusti ja siirryin vähitellen takaisin oikealle kaistalle.

Ilmeisesti vasemmalla kaistalla oli jonkinlaiset kulumaurat ja pienessä alamäessä vesi valui paksumpana purona urissa.

Olin tutkaillut jo aikaisemmin renkaita ja alkanut etsiä rengastietoa uusista renkaista. Nyt oli aiheellista tarkistaa kulumismittarit jokaisesta renkaasta.

Etu vasen 4-5 mm
Etu oikea 4mm
Taka vasen 5 - 6 mm
Taka oikea 5 mm

 

Tulipa todistettua käytännössä, että yli 4 mm kulutuspintaa on tarpeellinen sadekelissä. Yksi rengas ainakin joutui 90km/h nopeudessa lievään vesiliirtoon.

 

Uusien renkaiden hankinta on edessä niin pian kuin mahdollista.

Mietin renkaiden kulumisen erilaisuutta ja yritin miettiä syitä siihen. Todennäköisesti en kierrättänyt renkaita keväällä edestä taakse ja päinvastoin. Toiselle puolelle eteen vaihdettiin keväällä renkaan laakeri – muistelen, että se oli vasemmalle. Taakse vaihdettiin molemmat laakerit alkukesästä, kun oikea takalaakeri alkoi äkkiä pitää kovaa ääntä. En tiedä muita eroja. Auto on vanha ja kelpo nelivetoinen Volvo XC70 automaatti. Ajotyylini on rauhallinen ja ennakoiva.

Toivottavasti näillä vinkeillä tehtaalla osataan analysoida.

Hakka Blue 2 SUV 215/60 R17 on ollut hyvä rengas minun käytössäni. Sen luokitus on: sade A, polttoainetaloudellisuus B, melu 69dB

Seuraavalta renkaalta toivoisin luokitusta A, A, ja 68dB , jos on. Lisäksi toivoisin renkailta hieman lisää kulutuskestävyyttä. Suomen olosuhteissa max nopeus, mitä voi ajaa voi olla jatkossa 130 km/h, jos keskustelut johtavat muutoksiin ja siten alimman nopeusluokan renkaat riittävät mainiosti. Volvon AWD auton tavaratila on suuri ja sinne saisi mahtumaan paljonkin kuormaa. Minun käytössäni ei ehkä tule kyseeseen, mutta kunnon kuormankestävyys olisi plussaa.

Onko Nokialla jo tällaisia SUV kesärenkaita tai onko tulossa. Yhdellä kilpailijalla on ainakin A, A, 69dB, toisella A, A, 71 dB sitten tuleekin akkaHakka Blue 2 SUV A, B, 69 dB.

Onko tietoa?

Kun on ajanut hyvillä renkailla, seuraavaksi haluaa vielä parempia