Kuten tiedetään, Lapissa on kaikkialla lunta. Eivätkä kaikki lumet ole tiettävästi edes vielä sataneet, vaan säätieteilijä ennusteli eilen kiirastorstaina ehtoolla, että pohjoiseen päähän Suomea on odotettavissa parin päivän aikana kolmisenkymmentä senttiä lisää lunta entisten päälle. Se ei huhtikuulla ihan ainutlaatuista täällä ole, mutta jo ennestään olevat ennätyslumet ovat ainakin emännän ja minun Sallassa asumisaikana piirua vaille neljässäkymmenessä vuodessa paksuimmat, mitä täällä olemme nähneet. Omassa lumittarissani on tällä hetkellä lumen paksuus 118 senttiä. Se on tiivistä tavaraa, jonka vesiarvoksi arvioidaan reilut 300 litraa neliömetrille. Se on tulva-ainetta se.
Tienpito on kaikkialla Lapissa useampaan kertaan joutunut kaatamaan lumipenkkoja kaikilla teillä. Muutama päivä sitten kävi pyörakuormaajaan kytketty aura avaamassa ojien laidat maata myöten. Sama aura katkoo myös aurauskepeistä leijonaosan, joten tien laidat jäävät hiemen arvaamattomiksi varsinkin, jos lunta tulee vielä kymmeniä senttejä lisää...
Eipä täällä, kuten muuallakaan Suomessa, juurikaan ylimääräisiä kilometrejä ajella. Kauppareissut pyritään hoitamaan kertaviikkotahdilla. Syynkin kaikki tietävät. Itse olen liikkumisrajoitusten aikana muutaman viikon aikana käynyt yhden reissun Rovaniemellä ja pari kierrosta rautakauppa-asioilla ja autohuollossa Kemijärvellä. Matkailuyrityksemme taukoajan olemme hyödynnelleet vuokramökkimme saunan ja lämmityksen uusimiseen. Enimmät kilometrit autoon ovatkin syntyneet Retkeilymajan ja vuokramökin välistä viittätoista kilometriä suuntaansa ajellessa. Ja Suomibensalla, kun itäraja on visusti kiinni.
Tänä aamuna roskiskeikalla tuossa neljänsadan metrin päässä näyttivät tienlaidat kuvan mukaisilta. Vastaavaa ja korkeampia penkkoja löytyy koko neljänkymmenen kilometrin matkalta tieosan alusta Naruskajärvelle. Urakoitsijalle tosi hankala talvi on ollut.
Olot ovat niin talviset kuin vain olla voivat. Tuolla joen takana tarvittiin eilen traktorin vetoapua, kun yhden auton eturattaat imaisivat auton tyhjän päälle ojan puolelle. Ymmärrettävää, kun aurausjälki näyttäisi tien olevan leveämpi, mitä on.
Näissä olosuhteissa meillä emännyyden kanssa ei tahoillamme ole onneksi ongelmia ollut. Emännän Subarun Hakkakasit ja oman Lexukseni Nokian kitkarenkaat ovat näissä olosuhteissa omimmillaan.
Joku jos lähiviikkoina Lappiin aikoo autoilemaan tulla, niin kesärattailla tänne ei ole mitään asiaa. Kannattaa katsoa lumirajakarttaa. Oulun ja Kajaanin pohjoispuolella on lumiraja, Napapiirin korkeudelta pohjoiseen on lunta kaikkialla toista metriä. Yöpakkaset ovat vielä kovia, vaikka päivälämpötilat iltapäivisin plussalle putoavatkin.
Ymmärrettävistä syistä täällä ei vielä tarvitse mietiskellä kesärenkaiden vaihtamista ajoneuvokalustoon. Siihen karkaa varmuudella vielä viikkoja. Luvassa on ennusteiden mukaan vaikea kelirikkokevät, jonka läpimparemmin pärjää talvirenkailla ihan varmasti.
Toivotaan, että muutamassa viikossa olot Suomessa normalisoituisivat. Ei tässä kiinnosta koronaa itselleen tartuttaa, joskaan aivan ei pysty kuukausitolkuiksi ovien taakse sulkeutua, vaikka se viisainta olisikin. Suosituksia pyritään ainakin noudattelemaan.
Rauhallista pääsiäistä Lapin tositalvesta kaikille!