Tämä tositarina ei ole aivan tuore, vaan sattunut vuonna 2011. Eikä kuvan tapahtuma ole sattunut itselleni tai vaimolleni, joiden ajokokemuksia tänne tulee kirjoiteltua. Perheenjäsenelle kuitenkin, eli pojallemme Kallelle.
Hänen työmatkansa suuntautui Rovaniemeltä Sallan Selkälän ja Onkamon kyliin, jotka sijaitsevat Etelä-Sallassa. Matkustajana pojallani oli kaksi työkaveria, taisivat olla neitosia.
Maantielle oli pompannut yhtäkkiä kaksi vaaleaa kookasta eläintä, jotka eivät näyttäneet miltään Lapin teillä normaalisti tavattavista eläinlajeista, päinvastoin. Kaksi hyvinkin eksoottisen näköistä eläintä, jotka nähtyään koko autossa ollut kolmikko oli hiukan hieraissut silmiään ja epäillyt, että näkevät näkyjä. Mitäpä itse tuumisitte, jos metsäisellä taipaleella ajoradalla teitä tuijottelisivat alla olevassa kuvassa esiintyvät eläimet...

Joku autossa matkustaneista oli tunnistanut eläimet alpakoiksi. Muutamaa päivää myöhemmin selvisi paikalisessa rautakaupassa, että alpakat olivat karkuteillä eräältä pariskunnalta, jotka pitivät kyseisiä eläimiä kotieläiminä Kallungin kylässä lähitienoolla tämän kännykkäkameran kuvan ottopaikkaa.
Silmät kannattaa pitää kirkkaina ja reaktiokyky herkkänä aina, kun maanteillämme liikkuu...