Lapin hiihtolomaviikon päätteeksi lähdimme vaimoni kanssa rapian tuhannen kilometrin tuuletusreissulle. Päätös reissusta tuli hiukan äkkiä, eikä sille oikeasti ollut muuta syytä kuin Ukan autokuumeeseen viittaava tauti. Katsottava auton kun sattui olemaan Ilomantsissa, niin eikun sinne. Matkailu avartaa.
Kuten täällä on tullut kerrottua, niin oma Lexukseni on viettänyt nyt jo yli kolme kuukautta Rovaniemellä. Vaihdelaatikon palikka on tilattu, mutta sen tiet ovat tuntemattomat, eli ei auta kuin odottaa Amerikan mantereelta tilattua osaa rauhassa. Siinähän on jo syytä kovastikin etsiskellä seuraavaa pirssiä...
Viikonlopuksi säätieteilijät antoivat kelivaroituksen lumisateesta ja sään lauhtumisesta juuri sille alueelle, johon kiertoajelumme suuntautui. Viitostietä Naruskalta Kajaaniin, sieltä Sotkamon kautta kuutostielle ja Joensuun läheltä pisto Ilomantsiin. Kaupan siellä oleva auto löytyi, mutta siitä ei koeajon jälkeen ostopäätöstä tehty. Osoitus vain siitä, että vaikea on käytettyä autoa pelkän netti-ilmoituksen perusteella ostaa. Koeajo ja tuotteen näkeminen livenä ja kiireettömästi kääntää kelkkaa siitä, mitä ilmoitustekstissä hyvine kuvineen saa irti. Siitä Lexuksesta ei tullut meidän huushollin kakkosautoa.
Tuo käyty suunta Suomenmaata on meille aikalailla tuntematonta. Keski-Suomeen kun tulee kotiperille matkustettua pääosin keskellä Suomea kulkevia teitä tai vaihtoehtoisesti läntisempiä reittejä. Kainuun korpimailla ei tule kuljettua kuin erillisen asian vuoksi. Maisemallisesti sinne kannattaisi varmaankin hurauttaa joskus lomareissulle suviaikaan. Ja onhan siellä sotahistoriaa ja kulttuurikohteita pilvin pimein, eli nähtävää ja koettavaa piisaisi varmasti.
Sitä me vaimoni kanssa hiukan ihmettelimme, että maakuntarajaa ei tarvinnut kartasta katsoa. Sen havaitsi tien kunnossapidosta. Jossain Sotkamon seuduilla sen molemmpin puolin näki, että tiet oli päästetty turhan paksuun polanteeseen, joka mahdollisti tien hankalan uraisuuden. Sotkamon eteläpuolella maakunnan rajalla kuin taikaiskusta sama tie muuttui paremmin hoidetuksi. Muistelimme vaimoni kanssa muutamaa haastattelua Kainuun tämän talvisista päiväkausien sähkökatkoista. Niistä ei suurta hälinää nostettu, vaan pettuleipäkansa hoiteli elämänsä nurisematta ilman sähköäkin. Hiukan sama ilmiö täytyy olla tien kunnosta valittamisessakin, kun suostutaan ajamaan luvattoman huonosti hoidetuilla talviteillä.
Neliveto Subaru Foresterissamme kun on nelivedon lisäksi alla tuoreet Hakkakasit, niin meillä ei tien huonosta hoidosta ongelmia aiheutunut, eikä rattia puristaa tarvinnut. Tavallisilla autoilla näytti ongelmia olevan enemmänkin. Onneksi koko matkan aikana ei kuitenkaan varisnaista rällääjää tavattu kumpaankaan suuntaan, vaikka lomaliikennettäkin oli teillä paljonlaisesti. Ainakin yksi tai kaksi autoa kymmenestä venäläistä alkuperältään.
Tien kuntoeroa ei oikein maallikko osaa selittää muulla kuin eri tasoisella tienhoidolla. Lunta oli penkoista päätelleen suunilleen saman verran kotoamme ihan sinne Ilomantsin seudulle asti. Vajaata metriähän nuo näyttävät virallistakin lumensyvyyttä meillä Lapissa ja myös Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.
Lauantaiaamulla kuuden kantturoissa alkanut päiväretki päättyi saunalliseen hotellihuoneeseen Kajaanissa. Se oli tuhannen kilometrin huikonen, jonka ajosuoritus ei minulle tuskaa tuottanut. Vaimoni istui repsikan paikalla vapaaehtoisesti, kun hän saa työviikoillaan ajella autollaan mielestään aivan tarpeeksi. Ja itselläni kun on tapana ajaa repsikan penkiltäkin, niin kahdestaan meillä on selvä jako siitä, kuka ajaa, kun yhdessä liikumme. Sunnuntaina loppumatka kotiin, 400 kilometriä, oli pikkuhuikonen tuhanteen kilometriin verrattuna. Yhdellä autolla.
Havainnoimme kulkiessamme, että varmaankin nelivetoiset autot ovat maantiellä lisääntymään päin. En yhtään ihmettele, eikä ihmettele vaimonikaan. Kunnollisilla renkailla varustettu jatkuvalla nelivedolla varustettu henkilöauto tekee ajamisen stressittömäksi ainakin niillä kilometreillä, joilla tie pidetään kunnossa. Huonommalla hoidolla olevilla pätkillä ero turvallisuudessa nelivedon eduksi vain korostuu.
Kainnun korpien asukkaiden pitäisi enemmän käyttää Tienpitäjän linjaa ilmoittamalla sinne huonoon kuntoon päästetyistä tieosuuksista. Urakoitsijoilla on samanlaiset pelivälineet pitämään tiet siedettävässä kunnossa, vaikka talviolosuhteet Suomea hiukan poikkeuksellisesti tänä talvena joissain osissa maata koettelevatkin.
Turvallisia kilometrejä kaikille.
