Uusimmat blogijulkaisut

Hakkakaseilla jatketaan Lapissa.

Ei kahta sanaa, koskeeko renkaidenvaihtopäivämäärä tänään Lappia. Ei satavarmasti. Terminenkin kevät kun on pysähtynyt Jyväskylän tasalle, niin jo se osoittaa tilanteesta olennaisimman. Näille päiville huhtikuun loppupuolella termisen kevään rajan pitäisi kulkea Lapin keskiosien tasalla, mutta luontoäitee on asian päättänyt toisin.

Ei olisi tullut pieneen mieleenkään alkaa Hakkakaseja ripustamaan kesäteloille, kun talven lumet ovat ässittyneet kahdeksankymmenen sentin tasalle Naruskalla. Ja muualla Lapissa monin paikoin on lunta tätäkin enemmän. Sama koskee edelleen Kainuuta, joka sai ison lumisatsinsa pääsiäisen alla, kuten tuli täälläkin kerrottua.

Oma vakioväylämme on viimeisimmän viikon aikana ehtinyt käydä tosi monena. On tullut yhtenä vuorokautena kymmenkunta ja rapiat senttiä uutta lunta, joka pakkaantui asfalttitiellekin Sallan ja Kemijärven välillä, kun piti viime perjantaina autoa Kemijärvellä huollossa käyttää. Tien päällä saattoi tuolloin olla liikkeellä joku poloinen vauhdista päätellen, jolla oli kesärattaat alla. Isoin riski, mitä ottaa voi. Kyllä pitäisi jättää avaimet naulaan ja lähteä liikenteeseen jollain muulla kuin kesärengasautolla.

Tuossa muutama kuva viime perjantailta varmemmaksi vakuudeksi Naruskantieltä.

Tie hukkuu lumeen...
Voiko sitä kovin pajoa tiheämmästi enää lunta sadella...

Destian urakoitsijat olivat viimeksi Naruskantiellä käydessään hyljänneet jo etuauran autosta ilmeisesti kesäteloille. Simmacilla höyläämisellä on oma hyväkin vaikutuksensa tien laadulle, mutta voisi tällaisella talven otteella olla viisaampaa vielä nakella etuauralla lumia kauemmas tiestä, etteivät lumet ja soseet vain siirry lähelle tien reunaa. Meillähän ei täällä ojankaatoaurauksen jälkeen ole niitä aurauskeppejäkään tienreikää opastelemassa. Ei auraajalle, eikä tavalliselle autoilijallekaan...

Simmacilla yritetään tien ajokuntoa säilyttää.

Kalenterin päivämääriin ei nyt voi uskoa. Eikä voi noudattaa renkaanvaihtosäädöksienkään ensimmäisiä lauseita, vaan on luettava ne poikkeustapaukset, jotka sallivat ajamisen edelleen talvirenkailla. Sen tarpeen voi täällä todeta äkkiä, kun kääntelee ulkona päätään. Kiistaton talvikeli. Ja talvirengaskeli toistaiseksi.

Tutustu Nokian Hakkapeliitta 8 -nastarenkaisiin tästä: https://www.nokianrenkaat.fi/talvirenkaat/nokian-hakkapeliitta-8/