Uusimmat blogijulkaisut

Äänetön rengas naisväen mieleen.

Meitin emäntä kun ajelee noita työmatkoja eri puolille laajaa pitäjää, niin hän tykkää kuunnella aikansa ratoksi radiota. Muutaman reissun lähipäivinä hän on antanut Subarunsa Hakkakseineen olle levossa tallissa ja ajanut Lexuksellani, jonka alla pyörivät Hakkapeliitta R3 kitkat.

Loskakelit olivat viheliäisiä täällä soratien päässä. Ja niitä kesti kohta parisen viikkoa. Nyt pakkanen on pelastanut ja kovettanut soratien pinnan, jota onneksi ennen kuivamista hiemen simmacilla höyläiltiin. Nyt soratie on hyvä pinnaltaan, joskaan ei ongelmaton. Pakkasella ja lumettomana ollessaan tie pölisee armottomasti. Ja painorajoituslaput kun on poistettu, niin puutavararekat nostattelevat pölypilviä. Se on kuitenkin rapaa parempi vaihtoehto.

Emäntä muistaa kehua sitä, että R3 rengas on näillä tieolosuhteilla lähes äänetön. Voi keskittyä matkamusiikkiin tai radioääniin. Omista ajokokemuksistani olen jo aikaa vetänyt saman johtopäätöksen. Hiljaisemmat ovat kuin kesärenkaat...

Mikäpä se on ajellessa. Ajovalot pitää olla kunnossa, samoin rengastus. Pari pimeää kun on vastakkain, niin kolmen jälkeen iltapäivällä alkaa pimenemään. Pimeää aikaa vuorokaudessa piisaakin sitten aamuyhdeksään. Iltapäiväkuva on eiliseltä Lapsen oikeuksien päivältä.

Kaamosiltapäivän auringonlasku Sallassa.

Tässäpä odotellaan, että pohjoinen ilmavirtaus jaksaisi pitää lämpötilat pakkasella. Eikä täällä vastusteta lumisadetta. Tilastojen mukaan koko Suomessa ei ole näin vähälumista marraskuun puolivälin jälkeistä aikaa ollut kuuteenkymmeneen vuoteen.

Valmius talon molemmilla autoilla on haastavampiinkin keleihin. Turvallista matkaa kaikille!