Kirjoittaja Juhani Halmeenmäki
Uusimmat blogijulkaisut Rengasturvallisuus 30 vuotta sitten

Yllättääkö talvi taas etelän autoilijat?

Ainakaan tänään ei vielä monenkaan auton ajaessa ohi kuulunut perinteistä ropinaa. Ja tuskinpa kaikilla on alla hiljaisia kitkoja tai Hakkapeliitta kasejakaan. Mutta yllätyksestä on turha keskiviikkona puhua, kun talven ensimmäisestä tulemisesta on puhuttu sääennusteissa jo viikon ajan. Uskallan silti veikata, että iltapäivälehtien otsikoissa yllätys-sana kuitenkin mainitaan. Ja valitettavasti peltiäkin tulee todennäköisesti rypistymään, mutta toivottavasti pärjätään pienillä rytyillä. Silti kysyn, miksi se renkaiden vaihto pitää venyttää viime tippaan? Ajossa alle, ajoissa alta on vanha viisaus. Tiistaina ehtii vielä vaihtamaan renkaat itse, jollei Vianorissa enää ole vapaita aikoja.

PS: Tiistai-ilta ja kello 17:50 ajan erään rengasliikkeen ohi. Tulee pojille pitkä ilta, kun piha on vielä silloin täynnä renkaanvaihtoa jonottavia. Kotiin päästyäni vaihtaa sitten naapuri renkaita autoonsa, pimeässä pihalla. Oli käynyt rengasliikkeessä, turhaan.

comments powered by Disqus