Kirjoittaja Tanja Hartikainen
Uusimmat blogijulkaisut

Yksi mielenkiintoisemmista päivistä.

Osallistuin ystävänpäivänä Nokian renkaiden järjestämään Naistenpäivätapahtumaan, joten minun päiväni tuona aamuna alkoi kellon soittoon puoli neljältä. Puoli viideltä olinkin jo matkalla Tamperetta kohti, johon siis jätin hyvän ystäväni. Siitä sitten Navigaattorin opastuksella Nokian renkaiden pääkonttoriin (yhdesti vain ajoin harhaan, navigaattorin vika :D), jossa sitten tapasin Anun ja Anssin. Kamala että minua jännitti se tapaaminenkin! :D Siinä sitten kahviteltiin ja juteltiin kaikenlaista ennen tehtaan kierrosta.

Tämä tehdas ei nyt ollut ihan sellainen mitä kuvittelin, ensinnäkin; se oli PALJON isompi, Toiseksi sieltä tulee sitä valmista rengasta siihen tahtiin että ihan monttu jäin auki. ja kolmanneksi, se renkaan tekeminen näytti yksinkertaisemmalta mitä kuvittelin; lätkitään koneessa erilaisia kerroksia päällekkäin, jossa on siis kumia, kangasta ja metallia. Tässä koneessa on siis sellainen iso putki joka pyörii, sen ympärille nämä kerrokset tulee. Sitten kaksi metallista rengasta tämän kumikasan reunoille jonka jälkeen kone puhaltaa sen renkaan muotoon jonka jälkeen kääntää reunat näiden metallirenkaiden päälle. Siitä tuli valmis aihio, joka oli siis sileä ja renkaan muotoinen. Sen jälkeen tämä aihio meni katossa olevaan valtavaan linjaan, jota kautta se menee uuniin. Uunissa siithen poltetaan tämä kuvio joka renkaassa on. sen jälkeen tarkastukset (jonka siis tekee ihminen). Välissä on vielä maalaus sisäpuolelta ettei aihio jää uuniin kiinni. Näitä koneita on siis kymmeniä ja vaiheella.

Tehdaskierroksen jälkeen kävimme vielä nopeasti logistiikkakeskuksessa, johon tulee nämä vamiit renkaat. Se tunne kun näet rengashyllyjä silmänkantamattomiin... Miljoona rengasta.. Huhhuh. Tässä vaiheessa vähän opastin Anssia kameran käytössä :D

Sitten siirryimme testiradalle, ensin vähän söimme ennen teoriaosuutta, jossa kävimme läpi BMW:n ja Mini:n kehitystä. Lopuksi Rallikuski Jarkko Miettinen piti luentoa turvallisesta ajosta ja ajonhallintajärjestelmästä. Sitten siirryimme autojen luo ja käytiin läpi oikea ajoasento ja sitten jonossa Jarkon opastuksella radalle. Ensimmäinen tehtävä oli väistäminen, joka oli siis tämä tyypillinen hirvenväistö joka opelteltiin autokoulussa, mutta hirven korvasi muutama tötsö. Sen jälkeen pujottelu jossa tulee myös hyvin esille tämä Ajonhallintajärjestelmän toiminta. Sitten jäällä ympyrän ajoa. Nämä kaikki läpi kaikilla neljällä autolla. Mielenkiintoisin näistä autoista oli 180 hv Mini, joka oli neliveto. Huippu tykki! Muut oli Bemareita joiden malleja en muista :)

Lopuksi sain ajaa radan läpi myös omalla autolla, ei se paljoa eronnut muista autoista mutta oli ihan kiva kokeilla onko siinä eroja ja miten se käyttäytyy.

Kotimatka sitten taittui lumipyryssä, joten näkyvyys oli välillä täysin olematon! onneksi ihmiset ymmärsivät käyttää sumuvaloja. Muutama auto oli ajanut savolaisittain sanoen "mehtähallituksen puolelle", mutta ei mitään kolareita ainakaan tullut vastaan. Kotona sitten mies sopivasti sanoi että "Ajoit sitten 800 kilometriä että pääset ajamaan autolla" :D :D Näinhän se meni. :D

Päivä oli kaikinpuolin todella mukava, enkä mitään vaihtaisi pois. Anun ja Anssin tapaaminen jännitti todella paljon, he olivat todella mukavia ja rentoja ihmisiä!  ja itseasiassa kaikki tapahtumat jännitti todella paljon. Tämä päivä oli varmasti yksi elämäni parhaimmista ja mielenkiintoisemmista päivistä!

Iso Kiitos Anulle ja Anssille todella hauskasta päivästä!!

 

comments powered by Disqus