Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Varma kevään merkki : mustarastaan laulu ja ...

Turussa oli muutama päivä sitten vielä talvi ja yöpakkaset. Lauantai aamuna ensimmäinen havainto oli, että sataa vettä. Iltapäivällä näkyi joutsenia matkalla johnkin etsimään sulaa vettä - onnea vaan yrityksellenne.

Tänään sunnuntaina kuului ensin mustarastaan laulu kuusen latvasta. Nyt kuuluu myös se toinen kevään varma ääni - rengastyökalut kilisevät naapurin pihalla. Varsinais-Suomessa liikkuja voi nyt aika huoleti jättää nastojen rapinan taakseen tältä talvelta ja siityä suvikumeihin.

Mutta kun Suomi on ni..in pitkä maa. Foreca näyttää vielä Savoonkin 35 - 45 cm lunta ja melkein joka yö hieman pakkasta. Meteorologi lupaa "varmaa kevään tuloa".  Päätiet olivat jo sulat viimeksi pääsiäisen jälkeen, mutta paikallistiet täysin lumiset/ jäiset. Pohjoisemmaksi en edes suunnittele ajavani lähiaikoina. Täyteen talveen.

Jos olisin normaali kulkija kesärenkaat voisi jo huoleti vaihtaa, mutta me ajamme yleensä myöhään illalla/ yöllä tämän 400 km. Normaalisti liikenne on silloin niin sujuvaa tai hiljaista, että voi ajaa vakionpeussäätimellä hyvin pitkiä matkoja yhtäjaksoisesti. Rauhallista ja tasaista etenemistä yleensä kahden tai jokus yhden pysähdyksen taktiikalla. Selkä ja jalat vaativat taukoa. Ennen ajoin aina moisen "lyhyen matkan" ilman pysähdystä. Nyt on pakko hyväksyä vammaisuutensa ja kuunnella kehoa.

Siis mitä minä teen naapureiden kilinän aiheuttaman paineen alla?
Kilautan naapurille - siis Savossa. "Miltäs tiet näyttää siinä meidän tienoilla? Jokos olet miettinyt kesärenkaiden vaihtoa?" "Yritän tulla sinne viikon päästä, siksi kyselen".
Meidän paikallistiellämme kun ei ole kelikameraa.

Varmuuden vuoksi pesin auton ja erityisesti talvirenkaat vanteineen painepesurilla. Täytyy ottaa kesärenkaat esille ja tarkistaa niiden ilmanpaineet. Muuten ne ovat kunnossa - sen tarkistan jo syksyllä laittaessani ne talvisäilöön.

Silti niitä katsottuani tulee väkisin mieleen - minun ennakoivalla ajotyylilläni saattaisi riittää uutuusrengas Nokian eLine. Olisi aika mielenkiintoista tutkia ja verrata erityisesti polttoaineen kulutusta. Minulla kun on ollut tapana pitää kirjaa kaikkien autojeni ajokilometreistä ja tankkauksista ainakin 1980-luvulta asti... Se on aika hyvä myös vesiliirron kannalta, vaikka Blue onkin vielä parempi siinä...

comments powered by Disqus