Kirjoittaja Timo Mäkelä
Uusimmat blogijulkaisut

Testasin vähän renkaita

Nyt on ollut hyviä päiviä testata, millaiset renkaat sitä on tullut oikein hankituksi. Lunta ja jäätä on ollut tiellä vaihtelevissa määrin ja erilaisia teitäkin on tullut ajeltua.

Hyvin näillä Hakkapeliitta R-kitkarenkailla on pärjännyt. Ajettaessa normaalisti nopeusrajoituksia noudattaen, auto on käyttäytynyt hyvin loogisesti ja renkaiden pito on riittänyt.

Ajoin eräänä iltapäivänä pienempiä maanteitä pitkin Tampereelta Nokian kautta Hämeenkyröön ja Ikaalisiin ja sieltä takaisin Valtatie 3:a pitkin Tampereen suuntaan eli siellä renkaiden synnyinsijoilla päästelin. Pienemmillä teillä oli polanteita ja lumesta syntyneitä uria ja valtatiellä hiukan sohjoa, mutta rengas ei vaikuttanut erityisen uraherkältä ja se on vakaa ajatteva. Kaupunkien risteysalueet ja varsinkin kaistat, joita bussit käyttävät oli liukkaat ja siinä huomasi jo eron nastarenkaaseen, kitkat vaativat enemmän ennakointia.

Minulla oli mahdollisuus myös hiukan testata renkaan "äärirajoja" eräällä suljetulla tehdasalueen parkkipaikalla. Renkaan pitokyvyn saa toki menetettyä ja auton perän irtoamaan, mutta se vaatii jo hiukan yritystä ja tavallaan kuljettajan virhettä sekä selvästi suurempaa nopeutta mitä normaalissa liikenteessä käytetään. Luistoissa rengas kuitenkin käyttäytyi hyvin loogisesti ja ei tullut tunnetta, että rengas olisi vaarallinen.

Kun käytössä on yksi auto ja yksi rengassarja, on hiukan vaikea analysoida mikä ominaisuus tai vika johtuu renkaasta ja mikä autosta. Ainakin omaan, melko painavaan ja tehokkaaseen neliveto-subaruun Nokian Hakkapeliitta R tuntuu tähän astisen kokemuksen perusteella sopivan erinomaisesti ja ainakin vielä talviautoilu on ollut suorastaan kivaa!

 

comments powered by Disqus