Tätä on kilpailu markkinoista kansainvälisesti

 Juttu on tavallaan jatkoa vähän aikaa sitten julkaisemalleni kirjoitukselle, http://hakkapedia.fi/blog/fi/?p=2571  mutta konkretisoin sitä.Jos hypätään ensin historiassa hieman taaksepäin vuosituhannen vaihteesta vielä vähän yli, 1990- luvulle. Silloin vielä Etelä-Koreassa ei ollut soveliasta näyttää olevansa varakas julkisesti. Vaatteet tietysti olivat oman räätälin tekemiä, hienoja – ei siinä mitään. Mutta alihankkijan piti kuitenkin mennä häntä työllistävän firman johtajaa tapaamaan huonommissa vaatteissa ja erityisesti auto ei saanut olla hieno eikä kallis. Piti näyttää vaatimatonta ulospäin. Myös tosi rikas ei voinut soveliaisuus syistä näyttää rikkauttaan ulkoisesti.Jossain vaiheessa 2000-luvulle siirryttyä tilanne muuttui. Ei ollut enää henkilökohtaisia  autonkuljettajia. Naiset alkoivat ajaa autoja – tämä oikeastaan jo 1995 jälkeen ja henkilö autojen määrä lisääntyi 1 – 2 miljoonan auton vuosivauhtia. Muistan kyllä BMW-kaupan olleen Masanissa jo 1980-luvulla, mutta autoja näkyi liikenteessä hyvin harvoin. 2000-luvulla erikoisautojen (lue: ei korealaismalmisteisten) määrä on kasvanut, vaikka niillä ei voi missään ajaa lujaa. Voi vain osoittaa, että ”minulla menee lujaa” – joka tuntuu nyt olevan yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Kuten näyttää olevan myös Kiinassakin. Luksus myy.Takaisin tähän aikaan: 26.11 uutinen oli, että saksalaiset luksusautot möivät 28716 kpl  enemmän tämän vuoden 10kk aikana, kuin vastaavat korealaiset luksus autot. BMW möi 11605 autoa tänä aikana. 28.11 taas uutinen on, että Hankook Tire on tehnyt sopimuksen  BMW:n saksan tehtaan kanssa BMW X5 mallista, johon Hankook toimittaa OE-toimittajana renkaat, jotka on kehitetty juuri sitä varten. Onko tavoitteena päästä vain Euroopan huippuautojen rengastoimittajaksi, vai kaivaako hampaankolossa hieman Korean tilanne automyynnissä? Päätelkää itse.Kova on yritys SUV-kesärengas markkinoille Hankookilla. Ei tee ainakaan Nokian Renkaiden oloa helpommaksi tässä segmentissä. Ja paljonko tuotteessa on pyritty kopioimaan ominaisuuksia tai materiaaleja Euroopan parhaista renkaista. Se kun on ollut vanha tapa Koreassa.. Korealainen patentti voi pitää sisällään esimerkiksi 15 vuotta Suomessa jo käytössä olleen tuoteratkaisun – tästä tiedän törkeitä esimerkkejä. Vasta ihan viime aikoina ”intellectual property rights” on alkanut saada mainintoja hallitusohjelmassa.  "Hankook Tire Supplies High-performance Tire to BMW X5

November 28, 2013 11:54 l November 28, 2013 11:54
Hankook Tire announced on November 27 that it will supply its ultra-high-performance tire Ventus S1 Evo2 SUV to BMW for its new X5 model. The Ventus S1 Evo2 SUV, which will be supplied for newly-released BMW X5, is a high-performance tire that is developed exclusively for SUVs with dynamic sports functions.

By employing the latest silica compound, the tire model reduces rotational resistance and improves fuel efficiency.

With a structure that maximizes the contact surface of the tire on the road in a driving mode, the Ventus S1 Evo2 SUV improves the safety on rainy roads, while strengthening the road contact capabilities.

A Hankook Tire official said, “Considering that the share of SUV segment in the global auto market has been increasing, it is meaningful for us to supply our latest tire to the BMW X5 that’s one of the world’s best premium SUVs.”

 Korean-made Large Sedans Overtaken by German Rivals

November 26, 2013 17:42 l November 26, 2013 17:42

Germany’s top-three premium auto brands—BMW, Mercedes-Benz and Audi—enjoyed a rapid growth in sales of their flagship models. The sales of premium models exceeded those of Hyundai Motor and Kia Motors.

According to industry sources on November 25, the combined sales of the premium German cars, including BMW 5 series, Mercedes-Benz E Class, and Audi A6, which played a key role in the growth of import car sales in Korea, were larger than the combined figures of Hyundai Motor’s Genesis, Equus, and Kia Motors’ K9.

During the January-October period of this year, A6 (four trims, including 3.0-liter TDI)was sold 6,719 units, 520d and 528 (including 4WD X Drive) 11,605 units, E-Class (four models, including E220 CDI and E300) 10,392 units, respectively.

Their sales totaled 28,716 units, higher than the total sales of Equus (11,190units), Genesis (10,264 units) and K9 (4,497 units). In other words, Hyundai Motor and Kia Motors were defeated by German rivals in sales of flagship models.

comments powered by Disqus