Tappokeli Luumäellä

Tänään lähdin peräkärryllä kuljettamaan takkaa Imatralle ja alussa oli keli aivan loistava. Aurinko paistoi mutta kova sivutuuli voimistui lyhyessä ajassa ja antoi enteitä hankalasta paluumatkasta.

Auto pysyi myrskyn voimakkuudessa olevassa puuskaisessa tuulessa hyvin kurssissa ja Hakkapeliitta seiskat tuntuivat jämäköiltä ja ryhdikkäiltä.

Matkalla takaisin alkoi sankka lumisade ja tullessani Luumäki - Hamina-tieosuudelle oli tien pinta muuttunut umpijääksi. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi lisää tavaraa taivaalta -6,5 asteissa pakkasessa. Kanssa-autoilijat olivat selvissä vaikeuksissa ja välillä vauhti laski jopa kolmeenkymppiin jyrkissä mutkissa. Päätin olla ohittamatta ja näin lisäämättä enempää stressiä citymaastureiden kuskeille.

Tällä tieosuudella sattuu runsaasti kolareita ympäri vuoden. Talvella se johtuu myös osittain siitä, että jyrkissä mutkissa tien pinta on kallellaan väärään suuntaan. Nastat joutui siis koetukselle tänään ja kaikki meni kuin pitikin.

Yhden toivomuksen haluaisin vielä esittää niille, joilla on aina kiire liikenteessä. Ohita siten, että tulet takaisin suuntakaistalle kun ohitettu auto näkyy kokonaan peilistä. Varsinkin silloin kun ei tule ketään vastaan on ihan turha ohjata eteen melkein puskureihin kiinni!

 

 

comments powered by Disqus