Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Superkuu, utelias hirvi, peuran peppu ja kohtelias kettu

Ajelin juhannusruuhkassa takaisin Turkuun Savosta ja hieman kyllä ihmettelin sanaa ”ruuhka”, sillä ajoin vakionopeussäätimellä kaikki maantiejaksot huomioiden vain nopeuksien muutokset. Pääosin tie oli tyhjä. Mitä sitten Lievestuoreelta etelään kaksi poliisiautoa tuli vastaan hälytysajossa peräkanaa.

Olisiko selitys kenties se, että lähdimme liikkeelle vasta klo 23. Piti saada ruohonleikkurin startin korjaus loppuun ja koko kone kasaan ennen liikkeelle lähtöä. Se olisikin toinen tarina alkaen niistä  renkaista…

Lievestuoreella vaimoni huomasi suurena mollottavan täysikuun ja vasta silloin muistin katsomisen huippuhetken juuri menneen ohi. Mutta siitä lähtien kuu seurasi meitä ja pääasiassa oli näkyvissä jossain edessä tien päällä tai vain vähän sivussa. Kuu oli hienon näköinen kaikissa niissä valaistuksissa, joita matkallamme oli.

Keli oli kuiva, hieno ja varsin tyyni. Koko matkan kuuntelin jostain renkaista/ laakereista/ jarruista/ vanteista – tai jostain mystisestä paikasta tulevaa jaksottaista ääntä. Jossain nopeuksissa sen kuulee paremmin. Ja kun renkaat ovat NIIN hiljaiset, kaikki poikkeava ääni kuuluu. Ennen matkaa otettiin Volvolla jopa oikea käsijarrurumpu auki, herkistettiin ja tutkittiin, mutta mitään vikaa ei löytynyt.

Jyväskylästä joitakin kymmeniä kilometrejä Tampereen suuntaan tulin pitkään alamäkeen ja näin yhden hirven ylittävä tien oikealta vasemmalle ja toisen hirven ojassa jo aiemmin tien ylittäneenä. Paikka oli kuin teatterin nouseva katsomo, josta takariviltä näkee kaiken hyvin. Ihmettelin miksi paikan juuri ohittamassa/ohittanut olleet autot – 2 autoa eivät yhtään edes vilauttaneet jarruvalojaan. Vai eivätkö he huomanneet. Paikalle oli matkaa parisataa metriä ja hiljensin vauhtiani ja aukaisin matkalla ikkunat. Nuori hirvi jäi katsomaan meitä uteliaana, nosti päätään ja taisi ottaa askeleen meihin päin paremmin nähdäkseen. Taisi äiti hieman kauempaa sitten hihkaista ja täysikokoinen nuorukainen kääntyi ympäri ja laskeutui syvemmälle ojanpenkkaan. Kyydissämme ollut
sukulaisopiskelija sanoi, että ei ole koskaan ennen nähnyt hirveä niin läheltä kasvoista kasvoihin.

Tankkasimme Nokian naapurissa Tesomalla ja suunnistimme peuravyöhykkeelle. Ensimmäinen peura ei antanutkaan kovin pitkään itseään odottaa. Peuran suojaväri on
loistava. Kun ”hän” on täysin paikallaan, suurin osa sellaisista peuroista tulee ohitettua edes huomaamatta. Mutta eihän paikallaan seisova peura olekaan vaaraksi – paitsi keskellä tietä. Tämä ystäväisemme oli syömässä ruohoa tien penkalta peppu valkoisen reunaviivan päällä naama metsään päin. Olipa niin liikkumatta, että huomasin vasta. kun peura nosti päätään ja katsoi. Peuralla on kauniin kiiltävä karva selässä lähietäisyydeltä katsoen. Tämä ystäväisemme oli tottunut liikenteeseen ja osasi olla paikoillaan vai hieman reunemmalle siirtyen. Lisäksi tie oli sillä kohtaa leveä jostain syystä ja itse olin lähellä keskiviivaa.

Seuraava peura Mauri Kunnaksen maisemissa päättikin antaa tanssiesityksen meille. meni hyppien pomppien tien yli jo hieman kauempaa ja pysähtyi tien ylitettyään. Hiljensin nopeuden ryömimiseksi – aina voi olla seuraava peura tulossa perässä. Tai kokonainen lauma. Tämä yksilö oli yksin, seurasi myös meitä tarkkaan, mutta hermostuneena. Kun laitoin kännykkääni kohti ikkunaa, peura taisi olla kuvan otosta eri mieltä, käänsi päänsä ja hyppi korkeilla loikilla ojan yli ja metsään.

Mutta Tampereelle tullessamme huomasimme Tampereen olevan oikea yliopisto  ja opiskelukaupunki. Näköjään eläimetkin koulutetaan elämään Tamperelaisittain. Nimittäin ennen keskus-sairaalaa on golfkenttä. Sen kohdalla Tamperelaistunut citykettu ylitti tien oikealta vasemmalle kaikessa rauhassa keskellä jalkakäytävää. Ei mitään turhaa vilkuilua vaan kaikessa rauhassa tieliikennelain antaman jalankulkijalle myönnetyn oikeuden mukaan. Hiljensin tietysti ja annoin sopivasti tietä. Sitä en tiedä, olisiko kettu odottanut jalankulkijan vihreää valoa, jos valot olisivat olleet päällä.

Nokialla tien penkkojen kunnossapitopartiot olivat liikkeellä jo klo aamu kahden jälkeen
leikaten nurmea moottoritien penkoista trimmereillä, isoilla koneilla ja traktoreilla. Näin valoisana suviyönä siihen aikaan työ on joutuisinta ja liikenne ei tuota tarpeetonta lisävaaraa työn tekijöille. Hienoa kehitystä.

Myöhemmin matkalla olivat toisenlaiset kunnossapitopartiot liikkeellä suurin joukoin. Ensi ilmaantuivat kyyhkyset tien reunoille – ja osittain myös tielle. Ne ovat itikoita niin paljon suurempia, että niiden ei kannata antaa pamahtaa tuulilasiin. Harakat ja varikset – myös uudempana ilmiönä naakat puhdistavat tien autojen alle jääneiden eläinten palasista. Ne ovat taitavia väistämään autoja ja palaamaan tutkimaan apajaansa. Älykkäitä ja tehokkaita, oikea luonnon siivouspartio kaikelle syömiskelpoiselle. Pitäisi näköjään saada koulutettua variksen putsaamaan kaikki tien viereen jääneet renkaiden kappaleet talteen – niitä on yhä paljon talven jäljiltä ja harakat voisivat kerätä ihmisten auton ikkunoista heittämät roskat säkkeihin. Tiellä oli niin paljon muovipulloja Nokian ympäristössä, että niille olisi pitänyt olla omaa kerääjänsä…

Päästiin me perillekin. Parin pysähdyksen taktiikalla olimme turvallisesti perillä 400 km ajon jälkeen ennen klo 5 aamulla. Superkuu paistoi vielä silloinkin Turun taivaalla auringonpaisteessa.

-     Tahtoo näistä minun blogeistani tulla pitkiä, mutta lohdutuksena sanottakoon vertaus: Voltter Kilpi kirjoitti – myös kuudesta tunnista – kirjassaan

Alastalon salissa 

tapahtumajaksona  800 sivua pitkän kirjan. Siis ei tämä pitäisi vielä olla paha.
Hyvää juhannuksen jälkeistä koeajoaikaa.

comments powered by Disqus