Kirjoittaja Jasu Voipio
Uusimmat blogijulkaisut

Suomalainen kiekko

Suomalaisen kiekon tarina alkaa valkoisesta helvetistä, paikasta, joka itsestäni vaikutti lähinnä taivaalta. Vaikka olin lukenut Ivalon testikeskuksesta, en ikinä olisi osannut kuvitella toiminnan laajuutta. Ihan esimerkkinä mainittakoon kuusisataametrinen testihalli, robotisoitu Audi kaiken muun kaluston lisäksi. Meitä oli lennätetty paikalle melkoinen joukko, joka koostui autotoimittajista ja mainostoimiston edustajista sekä tietenkin meistä, petroolipataan pudonneista rengastestaajista.

Meille esiteltiin maailmanuutuudet, kaksi sarjaa kitkarenkaita ja uusi nastarengas. Ennen reissua mietin, että voiko rengasta seiskasta paljoa parantaa. Voi sitä, niin meille vakuutettiin ja vakuudeksi lähdettiin testailemaan. Muutaman ammattilaisten suorittaman näytöskierroksen jälkeen pääsimme itse tositoimiin, meille testikuljettajile jaettiin neonkeltaiset heijastimin varustetut pipot vaaran merkiksi. Uskalsivat sentään autot alle antaa ja pari rohkeaa uskalsi kyytiinkin. Toinen tosin oli kameramies, joka hetkeä aiemmin roikkui auton ikkunasta ja sen jälkeen kiikkui pickupin lavalla raikkaassa reilun parinkymmenen asteen pakkasessa.

Mitä sitten oli parantunut? Perstuntumalla saattoi sanoa, että pitoa riitti. Seuraavaksi huomio siirtyi ohjaustuntumaan kun poikkesimme maantiellä, se ei ollut tavanomainen talvirenkaalle, nappulan taipumista ei tuntunut vaan tuntuma oli yllättävän tarkka niin kitkarenkaalla kuin nastarenkaallakin. Melua nyt oli hieman hankala arvioida, autot vaihtuivat tiheään ja jokainen niistä oli uusi tuttavuus. Radalla oli tilaisuus kokeilla renkaita äärioloissa. On oikeasti uskomatonta, että rengas voi toimia niin hyvin kun mennään pidon rajoille. Tuntuma ja ohjattavuus säilyvät vaikka mennään rajoilla. Pidon murtumisesta on talviajon yhteydessä hoettu kyllästymiseen saakka. Nyt se termi tuntuu olevan vanhentunut. Pito ei missään vaiheessa kadonnut, luistot alkoivat rauhallisesti ja olivat helposti hallittavissa. Käsi hakeutui nopeasti nappulalle, josta ajonvakautusjärjestlmät tuuditettiin lepotilaan, mutta vaikeuksia ei kertakaikkiaan saatu aikaan vaikka niitä oikein kerjättiin.

Ratakierrosten jälkeen oli elämysten vuoro, niistä ensimmäinen oli Audi RS5:llä heitetty maantielenkki, siitäkin, täytyy tunnustaa, ajonhallinta tainnutettiin ja ajotunnelma-asetukseksi valittiin sama, jonka Clarksonkin valitsi. Jostain ne sisäiset amisviikset ja lippalakki kasvoivat päähän kun vapaasti hengittävä kasikone kiekui putket auki kahdeksantuhatta vallankumousta minuutissa. Jotenkin se vastuullinen aikuinen meinasi jäädä taka-alalle, mutta pääsi niskan päälle ennen kuin vahinkoja pääsi tapahtumaan.

Niistä tunnelmista jatkettiin uusien elämysten, hehkuvilla hiilillä kävelyn, savusaunan ja avantouinnin siivittäminä keskusteluihin. Eräs usein kuulluista aiheista oli se, että kuinka tässä nyt suomalaisia työllistetään kun osa renkaista valmistetaan Pietarissa. Itse näkisin asian niin, että mittava tuotekehitysoiminta tuo pohjoiseen runsaasti työtä ympäristöä tarpeettomasti kuormittamatta. Työtä tehdään myös Nokialla, jossa tehdas ja pääkonttorikin sijaitsee. (kutsua odotellessa:). Se, että osa tuotannosta siirretään päämarkkina-alueelle ei välttämättä ole mitenkään hölmöä.

Renkaissa on muuten selainen mielenkiintoinen piirre, että jokainen koko on oma tuotteensa ja se on erikseen testattava ja hyväksyttävä, mitään zoomitoimintoa ei ole, jokainen koko suunnitellaan erikseen ja valmistetaan omilla muoteillaan. MiIstä sitten tietää mikä rengas on tehty Nokialla ja mikä Pietarissa? Ei sitten niin mistään. Edellämainituista syistä eri rengaskoot tehdään eri tehtailla ja sieltä jaetaan rengasliikkeiden kautta loppukäyttäjille.

Kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen suomalainen kiekko on oikeasti kansallisen ylpeyden aihe. Ai niin... ja tankotanssi on oikeasti urheilua.

comments powered by Disqus