Kirjoittaja Matti Kahilakoski
Uusimmat blogijulkaisut

Sataa sataa ropisee

Näinä päivinä se onneksi kuitenkin tulee lähinnä vetenä. Tää kevät on kyllä ollut outo niin Suomessa kuin täällä Balkanillakin. Muistanko ihan päin seiniä, mutta eikö Oulun korkeudella ollut viime vuonna vappua edeltävällä viikolla likimain 20 lämmintä jonkun viikon verran? Ei taida olla vielä pelkoa että vielä kannattaa lumikolaa laittaa talviteloille niillä seuduin...

Zagrebin päivitykset meni vähän pipariksi tien päältä joten korjaan tilanteen näin jälkikäteen. Perjantaina lähdettiin täältä Pristinasta kaverin kanssa ajamaan valitsemallemme pohjoisen hallinnolliselle rajanylityspisteelle sopivasti pahimmoilleen iltapäiväruuhkaan jonka johdosta vietettiin tunteroinen muutaman kilometrin matkalla tässä kaupungin keskustassa madellen eteenpäin. Onneksi mulla on lehmän hermot niin ei ollut ihan niiiiin hermoja raastavaa. Just.

Rajanylityksestä Serbiaan tuli oman sorttinen selkkaus tällä kertaa kun toisella meistä oli leimaamaton passi (vasta lähetystössä vaihdettu) ja toisella uupui leimat Serbian suunnasta Kosovoon joten pitää ehkä oikeasti hankkia toi Suomalainen henkilökortti jolla kuulemma pääsee näinä päivinä rajasta yli välttäen kokonaan passin käytön. No, pienen keskustelun jälkeen matka kuitenkin pääsi jatkumaan - kerettiinpä siinä tosin miettimään vaihtoehtoisia suuntiakin viikonlopulle jos olisivat käännyttäneet rajalta takaisin. Jos jollain yksittäisellä sanalla pitäisi määritellä koko reissua niin se olisi kyllä tuon otsikon mukainen vesisade; sitä kun piisasi jo riesaksi asti aina Kroatian rajalle asti jossa onneksi kotvaksi rauhoittui.

Sateessa ajaessa tuli huomattua omasta autosta niin positiivista kuin negatiivistakin. Positiivista se, ettei ainakaan pito ei lopu tossuista; välillä huomaa huonoissakin olosuhteissa vauhdin karkaavan aivan liian koviksi annettuihin nopeusrajoituksiin tai keliin nähden. Miinuspuolella parannettavana tulee ehkä hankintaan jonkinmoiset  pistevalot. Auton nykyinen pitkien ksenonien valokeila on leveä muttei  kovin pitkä ja tunnetusti märällä pimeässä ajettaessa kaikki valo tulee tarpeeseen.

Tässä on tullut kuultua vuosien aikana niin Serbian kuin Kroatiankin poliisilla olevan moottoriteiden valvonnassa käytössä siviilimallisia henkilöautoja mutta vasta tälle reissua päästiin toteamaan se myös tien päällä. En tosin ollut se taho joka otettiin sivuun vaan joukossa oli myös huomattavasti nopeammin liikkuvia. Mikä lie oli kone joka oli Skoda Superbiin ruuvattu mutta kyllä se yli 220 meni Kroatian motarilla...

IPadin oman GPS:n mukaan meikä taisi sitten rikkoa Nokian renkaille myös kesärenkaiden nopeusennätyksen... Pitäisiköhän tuota laitetta uskoa, 503 kmh?


Zagrebissa päätettiin viettää alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kokonainen päivä kun työkaverimme Dubravko sattui olemaan kaupungissa lomalla ja pystyi järjestämään meille kiertoajelun sekä kävelyt kaupungilla näyttäen kaikki oleelliset näkemisen arvoiset paikat. Matkaa jatkettiinkin vasta sunnuntaina ensin suorittaen Zagrebin lähiympäristössä vähän rauhanturvaturismia kun Juha näytti lentokentän kupeesta Plesosta sekä Velika Goricasta vanhoja niin YK:n halinnon kuin Suomalaisten RT-joukkojen asemapaikkoja UNPROFOR-ajoilta. Tästä sivuhypystä päästiin irroittautumaan pienen mutkittelun jälkeen moottoritielle kohti Zadaria. Tuo moottoritie on kyllä valehtelematta yksi parhaimpia mitä olen ajellut missäänpäin Eurooppaa; yhtenä syynä on tosin myös se, että se on varsin uusi poislukien ihan alkupää Zagrebista joka vastaa varmaan aika hyvin kotomaista tietä laadultaan ja pinnaltaan. Rijekan haaraumasta Zadarin suuntaan tie on kuitenkin täysin uusittu polveillen mukavasti koko matkan vuorten välissä-päällä-lävitse pitäen koko matkan sen 130 kmh nopeusrajoituksen. Jos kynnyskysymyksenä että vastaavanlaatuista tietä saadaan myös kotomaahan on se, että se tulee rahoittaa moottoritiemaksuilla kuten tässäkin tapauksessa niin ilomielin maksaisin käytöstä osani. Tällä välillä oli valmista moottoritietä tollainen 550 km ja matka maksoi tietullimaksuina sen noin 20 eur.

Zadarissa poikettiin pienellä sightseeingillä kun sadekin taukosi. Eihän siitä oikeen mitään irti saanut vanhankaupungin läpiajolla. Dubrovnikiin saavuttiin iltasella samaan aikaan kun Kristina Regina irtosi satamasta ja lähti hiljalleen lipumaan ulos merelle; valitsemamme hotellin aulabaarissa ilta sujui leppoisasti tyhjästä suuta piesten, paikallisolutta maistellen ja Suomalaisen risteilyaluksen valoja tuijotellen.

Myrskypilvet nousivat mereltä ja antoivat sateen, tuulen ja tuiverruksen muodossa kotomaisille laivamatkaajille varmaankin hyvän välimerellisen tervehdyksen.

Retken viimeinen päivä nousi sateisena ja sokerista tehdyt matkalaiset päättivät etteivät tallustele Dubrovnikin vanhaa kaupunkia sateessa. Koska päätös oli helppo ja nopea, matka jatkui kohti Montenegron pääkaupunkia Podgoricaa josta vuorten ylitse takaisin Kosovon maaperälle Pejaan ja edelleen kohti lähtö- ja päätepistettä Pristinaa. Jos Dubrovnikissa lämpötila oli kuutisentoista astetta aamulla liikkeellelähdettäessä, vuorille noustessa Kolasinin jälkeen taivaalta alkoi tippumaan räntää; maa oli valkoinen ja lämpötila laskeutui lähelle nollaa. Onneksi tie oli kuitenkin sula eli kesärengaskuskeillekaan ei saatu muuta kuin hetken keskustelu siitä, miten matka olisi saattanut tauota toviksi jos paikalle oltaisiin saavuttu illan hämärtyessä. Auton ohjekirjaakin piti taas kertaalleen lueskella, ei sillä että meillä olisi mukana mitään lumiketjuja ollut mutta kunhan tarkasteltiin mitä jos keli muuttuisi vielä pahemmaksi. Huomattuamme, että ohjekirja kertoi ettei käyttämällemme rengasleveydelle saa edes asentaa lumiketjuja päätettiin lopettaa kirjan opiskelu ja keskittyä matkan jatkamiseen.

Loppumatkasta ei ihmeitä sitten tapahtunut; lähtömaa oli palattaessa edelleenkin samanmoinen. Jos koko muun matkan oli satanut, auto näytti kuin pesukoneesta ulosvedetylle - aina siihen asti kunnes lähdettiin laskeutumaan vuorelta alas Pejaan ja edelleen Pristinaa. Pengerrykset tässä valtiossa on tehty tasan toisinpäin kuin muualla ja sadeveden on varmaan jossain ohjekirjassa käsketty johtaa aina maanteille. Eipä sillä, autopesu työllistääkin maassa siinämäärin ihmisiä että parannetaan tällä järjestelyllä ainakin maan työllisyyttä.

Täytyy ehkä asennuttaa autoon lokarit, sen verta tota kuraa nousee kyljille renkailta.

comments powered by Disqus