Kirjoittaja Matti Kahilakoski
Uusimmat blogijulkaisut

Sarajevon Igman ja asfaltoinnin helmiä

Vieteltiin pidennettyä viikonloppua töistä Bajramin takia. Näinollen kun saatiin yksi ylimääräinen vapaapäivä maanantaista, keksittiin että sama käydä katsomassa miltä syksyinen Sarajevo mahtaa näyttää.

Perjantaina kimpsut kasaan töiden päätteeksi ja reitille Pristina - Peja - Rozaje - Berane - Brodarevo - Prijepolje - Nova Varos ja yöpaikaksi noin 320km ajelun päätteeksi Zlatiborin kylpyläkaupunki. Ilman lämpötila veivasi edelleenkin välillä 6 ja 16 pistäen ihetetyttämään noilla matkan korkeimmilla kohdilla kuten Pejan vuoristossa etteikö se talvi nyt jo oikeasti voisi saapua.

Pejasta ylitettäessä raja Montenegron puolelle oli Rozajea lähestyttäessä toinen ajokaistoista hautautunut lähes kokonaan maanvyöryn alle useamman sadan metrin matkalta. Täällä Balkanilla tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että kun syyssateet alkavat, jyrkemmillä osuuksilla rinteestä vyöryy teille millon minkäkin kokoista murikkaa mutta nyt ei tosin ollut tullut enää pelkästään kiviä vaan myöskin huomattavan paljon normaalia maa-ainesta.Kuinkahan paljon se yskittäisi ohjaamossa kun tuollaisen kohdalle joutuisi juuri kun se tapahtuu? Valitettavaa kyllä tuo kohta ohitettiin molempiin suuntiin jotakuinkin säkkipimeässä ajettaessa joten noista videokuvista ei taida juuri olla ihmeteltäviksi. Sen sijaan tänne asti kuvana liitetäköön seuraavana aamupäivänä Sarajevoa lähestyttäessä havaittu toinen maanvyöry, tämä tosin ei ollut ylettynyt tielle asti mutta ollen kooltaan selvästi edellisöistä kookkaampi. Mitenkähän se tuon asunnon vakuuttaminen, kattaako lie kiinteistövakuutus tällaisia vai meneekö nämäkin force majeuren alle?

Sarajevo oli vallan näyttävä kaupunki; siisti ja ihmiset olivat huomattavan ystävällisiä. Koska kysessä oli itselleni ensimmäinen vierailukerta, en viitsinyt alkaa tekemään tutustumista kaupungin nähtävyyksiin omalla autollani vaan vietin yhden päivän istuskellen taksikuskin kuljetettavana pyytäen vain häntä näyttämään kaiken näkemisen arvoisen. Ja olihan sitä. Tuosta ystävällisydestä ja yleisestä vieraanvaraisuudesta kertoo kai se että vaikken ollut ajellut ajallisesti eikä matkallisesti juuri yhtikäs mitään, herra sanoo että nyt tehdään muuten ruokailutauko. Itse oletin tietysti jotain tienvierustan pikkukuppilaa jossa olisi voitu testata vaikka paikallinen pleskavica mutta kuski otti ja ajoi kotiinsa; ensin esiteltiin vieras perheelle ja sen jälkeen käydään tämän kanssa syömään paikallista juhlaruokaa Bajramin kunniaksi. En ihan heti usko tätä kotomaassa tapahtuvan...

Igman ilman lunta. Käyttämäni taksikuski oli haavoittunut näissä maisemissa saaden luodin vasemmalle rintaan sodan aikoihin ja kantoi nyt 30 prosentin invaliditeettikorttia mukanaan. Kuvanottopaikalta jokunen kilometri takaisin kaupunkiinpäin tienvierustat muistuttivat vielä sodan jälkimainingeista miinavaaralla ja ehdottomalla poistumiskiellolla asfaltoidulta osuudelta.

Koska kaikki ilo loppuu aikanaan ja mukanaollut työkaverikin sai motocross ajeluistaan omissa oloissaan tarpeekseen, maanantai aamusta alettiin taas painamaan kohti Pristinaa. Jottemme olisi ihan samoilla jäljillä kuljettu, päätettiin paluumatkareitiksi Sarajevo - Pale - Ustipraga - Gorazde - Priboj - Prijelopolje ja loppu samoja jälkiä. Tämähän tietysti otti ja eli sitten koko matkan omaa elämäänsä ja itse siinä koitettin sopeutua tilanteeseen. Jossain parisenkymmentä kilometriä ennen Ustipragaa varsin hyväkuntoinen tie yht äkkiä vaan otti ja loppui kirjaimellisesti (vuoren)seinään. Tie oli ilmeisesti totaalisesti työn alla, mutta ei siihen oltu hirveästi merkkejä uhrattu; asfaltti ja normaali kaistoitus katkesi kuin leikaten muuttuen yksikaistaiseksi soratieksi mukaillen jotain jokiuomaa. Paikalle sattunut henkilö siinä tuumasi että karkeaa soratietä olisi ajettavaksi aina Ustipragaan asti mutta jos palaisimme muutaman kilometrin takaisinpäin, olisi vaihtoehtoinen reitti vuorten ylitse Gorazdeen tarjolla. No, auto ympäri ja retken paras tieosuus oli löytynyt!

Videoleikettä on nopeutettu x8 koska sen tarkoitus on lähinnä näyttää minkämoinen puolitoistakaistainen asfaltoitu polku sieltä löytyi. Koska kaiteita ei oltu reitille uhrattu, paikkapaikoin etenkin puolivälissä muutaman kilometrin esiintynyt kuulalaakeri-soraosuus sai välillä pohtimaan jos auto suistuu tieltä, päästäänkö itsekin miinakenttään ajettaessa uutiskynnyksen ylitse sen ulkolaisen varjoliitäjän seuraksi joka oli laskeutunut vast ikään suoraan miinakenttään.

Reitti kulki useamman pienen sodan aikana tuhotun kyläyhteisön lävitse. Menneestä muistuttivat räjäytettyjen talojen rungot sekä kyläyhteisöjen pienet hautausmaat.

 

 

Kun sota loppuu, alkaa jälkitoimet.Tunnetusti siivoaminen kestää näissä kuvioissa pidempään kuin olisi suotavaa.

comments powered by Disqus