Kirjoittaja Sirkka Leppänen
Uusimmat blogijulkaisut

Renkaiden kierrätys Suomessa lähes sataprosenttista

Renkaiden kierrätyksen järjestää Suomessa Suomen Rengaskierrätys Oy, joka perustettiin rengasvalmistajien toimesta vuonna 1995. Nokian Renkaat on yksi Suomen Rengaskierrätys Oy:n osakas ja huolehtii renkaiden kierrätyksestä Rengaskierrätyksen kautta. Renkaita ostettaessa asiakas maksaa niin sanotun kierrätysmaksun, joka on osa renkaiden hintaa. Kun siis ostaa neljä uutta rengasta, voi ostopaikkaan jättää neljä vanhaa, mutta monesti myös kuluneet vararenkaat mahtuvat kierrätykseen mukaan.  Kierrätysmaksu toimii niin, että vanhojen renkaiden ostopaikalla ei ole väliä ja ne voi siis jättää uusien ostopaikkaan riippumatta siitä, mistä ne on ostettu.

Suomessa renkaat kierrätetään lähes sataprosenttisesti. Viime vuonna rengaskierrätys kierrätti noin 50 000 tonnia auton renkaita. Suurin osa käytetyistä renkaista murskataan palasiksi ja ne menevät materiaalihyötykäyttöön erilaisiin tarkoituksiin. Myös Euroopan Unionin tasolla kierrätys on melko kattavaa, mutta ei aivan yhtä hyvin järjestetty kuin Suomessa. Kun kotimaassa kierrätetyt renkaat käytetään uusiomateriaaleina, Euroopan Unionin alueella renkaat monesti poltetaan. Vain 39 prosenttia kierrätetyistä renkaista Euroopan Unionin alueella päätyy materiaalihyötykäyttöön.

Globaalisti löytyy vielä maita, joissa rengaskierrätystä ei ole järjestetty laisinkaan. Nokian Renkaat operoi myös laajasti Venäjällä, jossa rengaskierrätys ei vielä toimi. Maassa kuitenkin on kehitteillä yhteistyötä rengasvalmistajien kesken ja kierrätystä pyritään järjestämään ainakin tulevaisuudessa, vaikkakin prosessit asian suhteen etenevät hitaasti. Nokian Renkaat on aktiivisesti mukana näissä prosesseissa neuvottelemassa  ja ajamassa Venäjälle rengaskierrätystä ja pyrkii yhteistyötahojen kanssa järjestämään renkaiden kierrätysjärjestelmää maahan.

  • Suomessa renkaat kierrättää Suomen Rengaskierrätys Oy
  • Renkaista suurin osa menee kotimaassa materiaalihyötykäyttöön
  • Nokian Renkaat on mukana järjestämässä rengaskierrätystä myös Venäjälle
comments powered by Disqus