Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut

Rauta on käynyt kylmänä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Talvi ei syksypuolella liiemmin Lappia ja varsinkaan eteläisempää Suomea kurittanut, mutta tulivathan ne pakkaset, kuten talvella kuuluukin olla. Jos pakkasta ei tammikuussa ja helmikuussa ole, niin milloinkas sitten...

Neljänkympin lämpötilaraja miinuspuolella ei vielä ole mittarilukemana Naruskalla alittunut. Oma sääasemani kun mittaa lämpötilan lisäksi myös tuulen vaikutusta yhdessä lämpötilan kanssa, niin muutama päivänä ovat hyytävyyslukemat olleet neljänkympin kylmemmällä puolella. Kovin hyytävyyslukema on ollut -42,3 astetta niinä päivinä, jolloin Länsi-Lapissa ja Keski-Lapissakin mitattiin -40 asteen pakkasia.

Karhutunurin tykkylumimaisemaa Naruskalta.

Sattui sitten yhtenä pakkasaamuna tietenkin niin, että vaimoväen käytössä nykyisin oleva vuosimallin 2006 Subaru Forester oli laitettu asianmukaisesti moottori- ja sisätilalämmitykseen, kuten talvella säännöllisesti tehdään. Pakkasta oli -36 astetta sääasemani mittarissa ja tuulilukema oli tuo edellä kerrottu -42,3. Ja Subarun virtapuoli ilmoitti virta-avainta käännettäessä, että virrat finito. Mikään merkkivalo ei syttynyt mihinkään. Viimeiseksi virtahavainnoksi sillä kertaa jäi se, että ovien sähkölukitus oli autotallissa laiskasti juuri ja juuri kytkenyt lukituksen ovista pois. Siihen akun tarina sitten loppuikin.

Rouva tuli Subarun avaimet kourassa sisälle ilmoittaen, että sillä ei lähdetä sitten mihinkään. Minä vuorostaan ilmoitin, että ihan tällä minuutilla ei lähdetä Ukan Lexuksellakaan, joka ei ollut lämmityksessä, kun ei ollut tarkoitusta sillä lähteä mihinkään. Kipaisin ulos ja laitoin Lexuksen lokilämmittimen ja samalla sisätilanlämmittimen päälle. Tuulenvinkka puhalteli pohjoisesta, vaikka pakkasta oli rapiat -35. Poikkeava sääilmiö sekin, mutta ei ihan tavaton täällä tunturialueen laidoilla. Ja tuommoinen vinkka muuttuu tietenkin todeksi, kun pakkasviima pääsee voitelemaan autoa, joka seisoskelee parkkipaikassaan avoimessa seinättömässä halkokatoksessa. Ainoa suojasuunta on ylhäällä, kun peltikatto suojaa autoa sateelta. Ja halkoja siinä sivussa, vai toisinko päin...

Puoli tuntia oli autollani aikaa saada moottoriaan lämpimäksi vaimoni ehtimiseksi Sallaan työpaikalleen oikealla aikaa. Ja se aika ei riitä siihen, että kylmä rauta vielä ehtisi juurikaan lämmintä itseensä saada. Suoritin käynnistyksen itse. On myönnettävä, että sääliksi auton mekanismeja käy, kun se joudutaan starttaamaan kylmiltään käyntiin. Akku Lexuksessa on onneksi hyvässä kunnossa. Osaltaan akusta huolehtii sähköllä toimiva lisälaite, joka latailee akkua samanaikaisesti, kun moottorikin lokilämmittimellään saa virtasen kautta lämpöä jäähdytysnesteelle.

Käyntiin moottori lähti, vaikkakin vaivoin. Parikymmentä sekuntia kesti ennen kuin käynti hiukan tasaantui. Siinä ajassa jo öljynpainevalokin ehti sammumaan. Annoin auton käydä hieman reipasta tyhjäkäyntiä pari minuuttia ennen automaattivaihteiston kytkemistä R-asentoonsa, että pääsisi peruuttamaan halkokatoksesta pois. Kylmä rinki tuntui istumalihaksissa, mutta se varmaankin johtui paitsi auton säälimisestä, myös jääkylmästä kuskin istuimesta. Vaihdelaatikon öljy on synteettistä laatua, mutta pakkasrajansa on silläkin. Epäilen sen juoksevuutta rapiassa miinus kolmessakymmenessäviidessä. Ja laatikon valittavasta äänestäkin sen voi päätellä, että rääkkäämisestä tässä on kyse. Mutta ei auttanut, liikkeelle siis. Ohjausliikkeet pyrin pitämään mahdollisimman loivina, ettei ohjaustehostin poksahda. Niin tiedän Sallassa muutamallekin autolle parkkipaikoilla tulipalopakkasissa käyneen.

Viiden minuutin pihalla tyhjäkäyttämisen jälkeen vaimoni lähti kohti kirkonkylää. Muistutin häntä, että ajaisi muutaman kilometrin hyvin rauhallista vauhtia ja ei ihmettelisi, vaikka Lexus ei vaihda suurimmalle vaihteelleen maantiellä ennen sitä, kunnes vaihteistoöljy on lämmennyt oikeisiin asteisiinsa. Emäntä vakuutti tämän muistavansa eletyn elämän perusteella. Varmaan muistaakin.

Ensimmäinen Naruskan kaamoksen jälkeinen auringonnousu 2016...

Subaru jäi talliin minun huolekseni. Vein akkulaturin talliin ja kytkin sen lataamaan akkua. Mittarista pystyin päättelemään, että akku oli aivan tyhjä. Puolen tunnin lataamisen jälkeen kävin sen verran Subarua vilkaisemassa, että totesin virta-avaimesta virrat kytkiessäni, että mitaristoon oli tullut elämää valojen muodossa. Samalla hiukan tutkin, mikä tässä mahtaa olla syynä, että akku on tyhjentynyt. Syy selvisi: sisävalo päällä. Nappula katossa oli siinä asennossa, jolla valo palaa koko ajan. Kaksi muuta asentoahan ovat kokonaan pois, ja päällä niin, että ovia aukoessa valo syttyy. Ja tässä kakkosasenossa olessaan sisävalo palaa 5-10 sekuntia sen jälkeen, kun ovet vaikkapa ulkoa päin suljetaan ja lukitaan. Eli valon sammumista ei välttämättä tule autolta lähdettäessä tarkistettua odotamalla viiveajan kulumista. Ja nappulaa joutuu joskus räpeltelemään, kun auton sisältä pitää pimeässä jotain löytää, eli vahinko voi sattua.

Naruskajoen Siekaköngäs ihistyy tulipalopakkasilla.

Siinä pikku pakkastarina. Seuraavalla kertaa kerron tästä meille uudesta Subarusta, joka on vuotta nuorempi kuin vaimoväen edellinen. Tässä on kuitenkin kilometrejä vain 70 tuhatta, kun 2005 mallisella on takanaan jo 230 tuhatta. Tämän uudemman alla oli ostohetkellä Nokian kitkat, jotka ovat olleet epäluuloisen vaimoni koeajettavana nyt kolmisen viikkoa. Vaihdetaanko ne, se selviää tuonnempana...

Kuvat ovat Naruskan pakkasista tältä tammikuulta ja vuodenvaihteeltakin taitavat joulukuun puolelta olla tunturikuvat.

Olkaapa huolellisia, kun käsittelette ajoneuvokalustoanne näillä pakkaskeleillä, jotka näyttävät jossain määrin kurittavan nyt koko Suomea. Ja idän arktista korkeapainetta pakkasineen saattaa riittää lähiajoiksi!

comments powered by Disqus