Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Porshen testiradalla, wow!!! (Ei toki miljoonaa km, vain kierros)

Eletään vuotta 1985 syksyä. Luokkamme on opintomatkalla Saksassa ja ensimmäinen kohteista on BMW:n tehdas ja toinen Porsche (muutakin oli jatkossa).

Kenties siksi, että jenkkiläisellä proffallamme oli Porsche 911, kaikilla oli ”kuolaava odotus” päästä tehtaalle. MUTTA kaikkien yllätykseksi esittelyfilmien ja muun virallisen osuuden jälkeen tehtaan johto kutsui meidät Porschen omalle testiradalle. Jokaiselle oli ajateltu kierros jonkin Porschen kyydissä. Taisi olla vaihtoehtoina 944, 911 Turbo, ehkä 924S  ja Porsche 959, jonka huippunopeus oli 317km/h.

Ryhmässämme oli opiskelijoita 16 eri maasta ja ikähaitari oli noin 24 – 40+ vuotta. Nuorimmat olivat innokkaimpia:  Hong Kongista ja Tansaniasta olevat ryhmäläisemme taisivat ennättää kerjätä jopa neljä eri kierrosta, siis kaikilla autoilla.

Menin vuorollani 911-tai 944  kyytiin ja heti, kun kuljettaja oli varmistanut kypärän ja turvavöiden olevan kiinni, niin saman tien mentiin. Kiihtyvyys ja G-voimat yllättivät heti. Jo ensimmäisessä mutkassa mentiin kanttauksen yli tiiviiseen mutkaan ja minä vain hamuilin mistä voi ottaa kiinni. En osannut olla rentona ja myötäillä G-voimia. Tilanne oli jotain sellaista, jota oma hermosto ja aivot eivät voineet käsittää ja hallita. Keho reagoi menemällä tönköksi. Olinhan minä ajanut Saksan Autobahnilla niin paljon kun eri autoilla pääsi – ainakin kokeilumielessä – mutta nopeus suoralla tiellä oli jäänyt  kuitenkin alle 190kmh. Nyt kun sama nopeus nykäistään muutamassa sekunnissa mittariin hyvin kiemurtelevalla testiradalla, niin sitä ei ennätä tajuta. Kuski huomasi arasteluni ja ei ajanut täysillä enää. Pikkuhiljaa kun sain kehoni rentoutumaan, vauhtia olisi voinut lisätäkin ja toisella kierroksella yhtä kyytiä ajettuna tilanne olisi jo ollut toinen. Matkaa oli vain yksi kierros. Kun nousin autosta, olo oli pöllähtänyt ”HUH”, mutta jalat eivät tärisseet eivätkä olleet makaroonia.

Mikä sitten aiheutti sen kehon krampin? Ensimmäiseksi tuntui hullulta mennä niin kovaa jyrkkään kaarteeseen –

eiväthän renkaat voi millään pitää tässä vauhdissa lman sivuluisua

. Siis minun kokemuskertymälläni. Mutta hyvin pitivät. Kaikki on suhteellista ja ihminen peilaa useimmiten asioita sitä vastaan mitä itse on jo kokenut.  Sitten ne ajolinjat. Oikaistaan kanttarin yli mutkaan ja tärinän kuulee renkaista – ”onkohan tämä ihan varmasti turvallista – eikö tasainen asfaltti pitäisi paremmin”.  Vaan kun ajolinjoja valitsemalla saa ylläpidettyä suurempaa ajonopeutta – niinpä  tietysti. Niinhän Keke Rosbergkin silloin teki..

Testirata on hyvä kokemus, kun on toisen kyydissä. Se on joko kivaa tai pelottavaa, miten sen ottaa. Joka tapauksessa kokemuksena omaa luottamusta horjuttava ja romahduttaa luulot itsestä todella hyvänä ajajana.

Mielenkiintoinen kokemus, mutta Porschea en haluaisi ostaa, Edes leikkikaluksi (jos sattuisi olemaan varaa).  Mainitsemani proffamme oli heti ostettuaan mennyt kokeilemaan keltaista autoaan pienelle syrjätielle Sveitsissä, jossa oletti nopeusvalvonnan puuttuvan. Hän kiihdytti autoa suoralla ja mutkassa hän huomasi auton vain puskevan suoraan. Autolle ei käynyt juuri mitenkään, mutta hän joutui hankkimaan apua saadakseen sen keltaisen 911 turbon takaisin kaukaa pellolta. ”En minä mitenkään olisi arvannut sitä vauhtia, en osannut katsoa – se oli laitimmainen nopeuskokeiluni”. Bill oli sentään sporttinen ja nopea reaktioinen nuori mies.  Markkinoinnin guru.

Maantie on maantie. Kilparata tai harjoitusrata on eri asia. Samoin kuljettajan harjoitusvaatimukset.  Niin ja renkaat on oltava auton ja tilanteen mukaiset. Niiden Porschen renkaiden leveyteen olisi tarvittu silloin kaksi oman Volvo 144 rengasta rinnakkain.

comments powered by Disqus