Kirjoittaja Arto Sievinen
Auto: Mercedes-Benz E-Coupe
Renkaat: Hakkapeliitta 8
Sijainti: Helsinki
Uusimmat blogijulkaisut

Perjantai 13. - voisiko talvi jo yllättää autoilijat?

Helsinki, perjantai 13.päivä joulukuuta ja mittarissa reilusti plus-asteita.
Onneksi illaksi ja aamuyöksi odotetaan pakkasta eli mahdollisesti liukkaita, jotta päivä saa arvoisensa vastaanoton.

Ei ole talvi saapunut varsinaisessa merkityksessään, vaikka pari kertaa siltä näyttikin. Hieman lunta, autojen ikkunat jäässä ja useimmilla yskä - paljoa lähemmäs ei talvea ole toistaiseksi Helsingissä päästy. Varmasti joku onnellinen sai autonsa katolleen jo menneilläkin keleillä, mutta sattuuhan sitä kesälläkin.
 


(Kuvassa toistaiseksi ankarimman talvikelin näky 7.joulukuuta klo 06 aamulla)
 


(Kuvassa normaali talvikeli Helsingin kantakaupungissa)

 
Toistaiseksi ainoat seikat, joihin olen Hakkapeliitta Kahdeksikossa saanut tuntumaa, niin sekä melutaso että nastojen liukkaus paljaalla asfaltilla. Melutason väittäisin olevan tällä hetkellä hyvin samankaltainen kuin jo sisäänajetuissa Hakkapeliitta Seiskoissa ja selkeästi matalampi kuin uudehkoissa Vitosissa. Sinänsä merkittävä seikka, koska Kahdeksikko sisältää selkeästi Seiskaa enemmän nastoja (!).
Nastojen luomassa liukkaudessa en ole huomannut mainittavaa eroa Kahdeksikon ja Seiskan välillä - Vitoset tuntuu liukkaimmalta.

Koska talviset kelit antavat vielä odottaa, niin päätinpä tarkistaa aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani renkaanpesukoneen pesemät kesävanteeni.
 

 

Vanteet hankin menneeksi kesäksi ja niiden kanssa opin mitä tarkoittaa matalaprofiilirenkaiden ja mukulakivien yhdistelmä. Vanteiden hinta renkaineen oli aikalailla samankaltainen kuin kahdeksan vuotta vanhan ja satatuhatta ajetun Ford KA:n

(lähde: nettiauto.com, 13.12.12)

. Kolhuja vanteet keräsivät aikalailla saman verran kuin verrokista voisi olettaa niitä löytyvän. Pidän kuitenkin valintaani onnistuneena varsinkin esteettisestä vertailunäkökulmasta.

Tämänkaltaisten hankintojen kohdalla on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota niiden hoitoon. Hoidolla tarkoitan ylläpitopesua, mahdollista vahaamista sekä kauden päättyessä "talvikuntoon" saattamista eli perusteellista pesua. Yhtä ja ainoaa tuotetta ei ole olemassa täydelliseen lopputulokseen, paitsi sillä jouluna kotona piipahtavalla sukulaisella, omalla kohdallani käytössä on kolmisen eri valmistajan tuotetta. Omaa tietotasoa on helppoa päivittää autonhoitoon keskittyvällä Pesukinnas.com-sivustolla.

Olin melkein hämmästynyt kun muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta Herttoniemen Vianor:in renkaanpesukoneen pesutulos oli täydellinen. Sopivana aikana laitan vanteisiin vielä vahaa ja odottamaan ensi kesää. Aika helpolla pääsin pesun osalta tänä vuonna, siitä kiitos.

comments powered by Disqus