Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut Hakkaksituntumaa Subaru Foresterilla.

Nokka kohti Keski-Suomea, liemet evhääks...

Ei mitään tulilientä tappavaa, vaan muutama litra varoiksi matkalle tuulilasinpesunestettä. Sitä tarvitaan täällä Lapissa onneksi talviaikaan vähänlaisesti, koska täällä Koillis-Lapissa maanteille ei suolaa juurikaan viljellä. Suolavapaa alue ylettyy täältä normitalvena Rovaniemelle, mutta sieltä etelän suuntaan sitten suolataankin. Suolauskarttaa Ukka ei ole vilkuillut, liekkö sellaista olemassakaan...

Kun tottuu siihen, ettei maantie talvikelissä ole suolauksesta märkä, niin ei lakkaa ihmettelemästä etelänreissuilla, mikä järki siinä suolan holovaamisessa oikein on. Poronhoitoalueella suola houkuttelee porot väylille ja poronhoitoalueen eteläpuolella Ukan havainto on, että suolamäskin lentäminen tuulilasille aiheuttaa autoilulle rutkasti lisäkuluja. Ihan kuin polttoaineen menekissä jo ei rahareikää riittävästi ole näillä Euroopan kalleimmilla hinnoilla. Liikenneturvallisuuden lisääntyminen suolauksella ei maalaisjärkeen mene. Puhumattakaan autoille tulevista vaurioista alustalle ja maalipinnoille, tiivisteille, tuulilaseille yyyäm yyyäm.

Sen verran usein on Ukka tuota tekopitäjän Petäjävesi ja asuinkunta Sallan väliä kolmenkymmenen vuoden aikana rillannut eeskahtaalle, että vedenlentoon tiellä on varauduttava. Nythän se lähipäivinä lentää jo plussakelien ansiosta muutoinkin, mutta varmasti pikkupakksella tiesuolauskuormurit ovat liikenteessä. Sääennusteet näyttävät lupailevan juuri hankalia pakkasen ja plussan välille olevia kelejä.

Naruska-Rovaniemi-Oulu-Jyväskylä reitille Ukka starttaa aamulla. Normireitti kulkisi Kuusamon kautta viitostietä Kajaaniin ja sieltä Kärsämäen kautta nelostielle, mutta pakko on ajella erinäisten asioiden hoitamiseksi ensin mainittua väylää. Aikaa on varattu keliolosuhteet huomioiden aamuvarhaisesta iltamyöhään ilman kelloaikataulua. Tärkeintä on selviytyä vajaan kahdeksansadan kilometrin ajourkosta perille, vieköön sitten vaikka kuinka monta tuntia ajoaikaa. Kellon Ukka jättää kotiin.

Oman haasteensa taivallukselle tekee kuomullinen jarruton peräkärry. Sen kanssa huomioidaan keliolosuhteet ja muutkin asiat, kun aamulla Broncolla matkan taittaminen alkaa. Ja tuulilasinpesunestettä ei ensimmäiseltä huoltamolta tarvii pysähtyä ostamaan, kun Lasolia on säiliö täynnä ja kuutisen litraa raakaa ainetta reservissä. Ja Naruskan vesiosuuskunnan vettä litratolokulla valamiiks lantattuna.

Sen Ukka jo tietää, että miljoona kertaa matkan aikana joutuu ohitetuksi, kun kahdeksaakymppiä huruuttelee. Ja ohittajat muistavat aina muutaman sadan metrin matkan likaisen veden lennättämisellä tuulilasille. Siitä huolimatta kellot soittaa aamuviijeltä ja eikun maantielle!

comments powered by Disqus