Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut

Naruskan keväänmerkki: Penkat nurin

Kuten lähiaikoina on tullut muistutettua on Lappi vielä lumen maa. Kevään merkit ovat kuitenkin pikkuhiljaa tulollaan tännekin. Yksi etappi ovat maanteiden lumipenkkojen kaataminen, joka pääteillä on tehtynä jo viikkojakin sitten, mutta Naruskalla vasta muutama päivä sitten.

Täällä kaataminen on pantu toimeksi niin, että samalla levityksellä lähtivät sekä lumet että aurausviitat. Ilmeisesti tienpitäjä olettelee, että auraukset ovat takanapäin. Asfalttiteiden lumipenkat on kaadettu jättämällä viitat vielä pystyyn.

Lumi on kuitenkin vielä herkässä, kun sille päälle kelit sattuvat. Lumiolosuhde tuoreella lumella alla olevaan kuvaan saatiin 11. huhtikuuta.

Naruskantie lumisateen jälkeen paisteessa 11.4.2015​​
Naruskantie lumisateen jälkeen paisteessa 11.4.2015​​

Tuo kerrottu penkkojen kaataminen levittää tätä Naruskan kylätietä molemmin puolin tietä metrin verran ojien päälle. Paikalliset tienkäyttäjät sen osaavat huomioida, mutta oudommalle kulkijalle saattaa syntyä vaikutelma leveämmästäkin baanasta, mitä todellisuudessa kyseessä on.

Sulapaikat aurinkoisilla osuuksilla sulattavat tien pintasoran näkösälle. Jokakeväinen ilmiö metsäkanalintujen ilmestymisestä kivensyöntiin on taas alkamassa. Yksittäisen teeren kuva on Naruskantieltä ja asfalttitien lintuparvi on Sallan Tuohikylästä pääsiäisen jälkeiseltä viikolta Savukoskentieltä.

Teeritokka Savukoskentiellä.​
Teeritokka Savukoskentiellä.​
​

Yöpakkaset liukastavat päiväaikaan auringossa sulavat tiet monin paikoin. Edelleenkään ei rengasvalinnaksi Lappiin voi suositella kuin talvirenkaita. Mitä syrjäisemmille tieurille on matkustussuunnitelma, sitä talvisempaa siellä mitä todennäköisimmin vielä on. Ja selkeille öille riittää pakkasta, kuten viimeöinenkin -12 astetta Naruskalla osoittaa. Kaikkialla muuallakin Lapissa oltiin enemmän tai vähemmän miinuksella.

Kerrataan talven lukemia tällä hetkellä Naruskalla: Jäätä järvissä ja jokisuvannoissa 50-70 senttiä. Lunta lumimittarissa 78 senttiä. Hankikelit hiihtäjille ja moottorikelkkailijoille.

comments powered by Disqus