Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Miljoonan kilometrin kokemuksia: lisää mustaa jäätä - renkaat syytä vaihtaa.

Bemaritarina 2:
Tällä kertaa olen matkalla Espoon konttorista yöllä Vaasaan, missä menen aamulla eräälle tehtaalle. Bemarilla ollaan liikkeellä ja samat renkaat kuin ykköstarinassa.  Tampere ohitettu ja alkaa sataa tihuuttaa hieman. Tie näyttää sulalta  ja kun ajan eteenpäin huomaan suola-auton ajavan edellä. Suola pakkaa ilmanvaihdon kautta nenään autossa. Kun suola-auto  väistää bussipysäkille ja hiljentää, menen sen kummemmin ajattelematta ohi. Ennätän tajuta sateen jäätyvän tien pintaan. Tulen Ikaalisten kylpylän  risteykseen. Nopeusrajoitus taisi olla jopa 40km/h. Kun rajoitus nousee 60km/h  vaihdan kolmoselta neloselle ja …..  huomaan olevani Vaasasta päin tulevan liikenteen kylpylään kääntyvällä  kaistalla, siis keskellä tietä matkalla perä edellä kohti Vaasaa. Onneksi ei
ole muuta liikennettä ja on katuvalot. Auto pyörähti tasan 180 astetta  silmänräpäyksessä. – Kytkin pohjaan ja ohjaan autoa taaksepäin katsoen  keskikaistalla  ja annan nopeuden pudota pienessä ylämäessä. Sain tilanteen  hallintaan.

Kun vauhti on hiljentynyt mielestäni hitaaksi, painan  hieman jarrua - jarrupolkimesta. Tietysti auto teki ”käsijarrukäännöksen”. Harmikseni  ei täysin puolta kierrosta, vaan pyörähdys jäi vajaaksi ja auto meni reilun  metrin tieltä penkereen puolelle.  Tajusin heti jälkeenpäin, että olisi pitänyt jarruttaa käsijarrulla – takapyörät olivat  menosuuntaan edessä.

Nousin autosta ja totesin tien pinnan olevan niin  liukkaan, että en oikein pysynyt seisoallani. Aivan peilijäätä.

Hetken kuluttua suola-auto tuli paikalle ja samoin  jonossa ajanut Mitsun maasturi. Kerroin tapahtuneen ja maasturikuski pyysi  minua ottamaan Bemarin vetokoukun esille ja kiinnittävän sen auton puskuriin.  ”Ei se auto tuosta pois nouse itse näin liukkaalla, anna kun minä hieman  avitan”. Suola-auto koukkasi siihen bussipysäkin kohdalle jonka vieressä olin  ja levitti suolaa pysäkille pyytämättä. Pajerokuski peruutti autonsa, laittoi
köyden kiinni ja pyysi ajamaan samalla kun hän vetää. Alle kymmenessä  minuutissa varsinaisesta tapahtumasta olin takaisin tiellä, suola-auto matkaa  jatkamassa ja Pajerokin mennyt. Kiitokset ennätin sanoa. Kuvaavaa oli, että muistaaksi  Mitsu Pajeron kuljettaja kertoi sukunimekseen ”Hankala”, etunimeä en muista.  Hänellä sukunimi ei kyllä kuvaa hänen super auttavaista ja ripeää toimintaansa.  Jos joku herra Hankala (rouvakin taisi olla kyydissä) muistaa kyseisen  tilanteen vielä 1990 luvun puolivälistä – ehkä 1994, niin sydämellinen kiitos  avusta vielä kerran sen päivän arkienkelille.

Jatkoin matkaa hyvin, hyvin varovaisesti Vaasaan asti ja  sieltä perjantaina Turkuun. Vianorin edeltäjässä (liikkeen nimi) mietittiin  mikä on vikana, kun näin käy, vaikka on kulutuspintaa ja nastoja. Yhteiset  johtopäätöksemme olivat:
-       renkaan  pinta on vulkanoitunut kovaksi ja menettänyt pitonsa. Rengas on tavallaan liian  vanha.  Nastat eivät enää auta.  (Senaikaiset nastat olivat myös eri maata).
-       tässä  autossa talvirenkaan reuna ei saa olla pyöristetty, niin kuin Goodyear oli.
Rengas tarvitsee terävän nurkan ja paras sellainen on Hakkapeliitassa. Nurkka  ottaa edes hiukan kiinni sivuliikkeen alkaessa. Se voi olla tarpeeksi  kriittisessä tilanteessa.
-       Auton  perä on liian kevyt, pitää ostaa rautakaupasta kaksi säkkiä hiekoitussepeliä
taakse painoksi. Sepeliä voi käyttää itse tai antaa toisten avuksi oikein  liukkaassa paikassa.
-       Bemarin  vaihdelaatikko on tehty niin tarkaksi ajettavuuden kannalta, että se ei
myöskään anna anteeksi mitään. Vaihteen pehmeäkin vaihtaminen 3-vaihteelta
4-vaihteelle välitti pienen pyörimisnopeuseron renkaan ja tien väliin – se  riitti kyseisessä tilanteessa.

Tämän Bemaritarinan jälkeen talvirenkaani ovat olleet  melkein aina Hakkapeliitat, jos olen itse päässyt valitsemaan. Toisaalta tarina  kertoo myös todellisesta tarpeesta nykyisissä uusissa autoissa olevien renkaiden  pitävyyttä haistelevien järjestelmien tarpeellisuudesta.

comments powered by Disqus