Kirjoittaja Julius Sutinen
Renkaat: Nokian Hakkapeliitta R2
Uusimmat blogijulkaisut

Luottamus syntyy

Muistan hyvin kun ajokorttini muste oli vielä märkää ja kuljetin vanhempiani ja muita sukulaisiani paikasta toiseen vain ajamisen ilosta. Varmasti aluksi kyydissä oli pelottavaa olla; nuori mies saanut kortin, juuri sitä riskiryhmää, joka onnettomuustilastoissa korostuu. Hyvin pian kuitenkin kyydissä olijat pidemmillä matkoilla nukkuivat. Sitä on ehkä hieman vaikea kuvailla sanoin, mutta silloin tuntui luottoa löytyvän, kun kyydissä uskalsivat silmänsä ummistaa ja nukahtaa. Tuntui siltä, että pitävät hyvänä kuljettajana, kun nukkuvat rauhassa.

Myöhemmin ajoin taksia opintojen ohessa ja kuskasin paljon erinäisiä suuryritysten edustajia Tampereen seudulta Helsinkiin pääkonttorille tai Vantaalle lentokentälle. Oli keli mikä tahansa, takavetoisella Mersulla lähdettiin matkaan ja usein aikataulu oli tiukka. Varmasti aluksi kyytiläiset olivat varautuneita, kun nuorehko mies paahtaa takavetoisella autolla lumipöllyssä moottoritiellä. Mutta hyvin pian taksin takapenkilläkin alettiin nukkua. Aamulla, päivällä, yöllä, mihin aikaan tahansa takapenkillä kuului kuorsausta jo hyvin lyhyen matkan jälkeen. Silloinkin tuntui luottamuksen osoitukselta, että uskaltaa nukkua vaikka keli olisi paha. Toki osaltaan varmasti syynä oli tasainen melu moottoritiellä ja mahdollinen aikaerorasitus tai aikainen herätys. Mutta silti.

Luottamusta tai ei, pitää vielä mainita monet kerrat, kun on kehuttu tasaisesta ja rauhallisesta kyydistä. Ajoin omasta mielestäni vain ennakoivasti ja mukavalla automaattivaihteisella autolla, mutta toki kehut hyvältä tuntuivat. ”En ole koskaan ollut näin tasaisessa kyydissä” oli ehkä paras kehu.

No miten tämä kaikki liittyy kitkarenkaaseen? Tällainen ajatus päähäni tuli, kun olen viime päivinä monesti vain ajanut - sen enempää miettimättä. Olen luottanut renkaaseen ja luottamukseni on kasvanut näiden monituisten kelien ja monien kilometrien jälkeen. Siellä ne vain pyörivät hiljaa ja tekevät tärkeän työn ilman jatkuvaa huomionkipeyttä. Sellainen on hyvä rengas, sitä ei huomaa ja siihen voi luottaa.

Myönnän, että pitkään ajattelin jatkuvasti miten seuraavaan mutkaan pitää ajaa, kun on kitkarenkaat autossa. Kuinkahan lujaa voi ajaa tässä? Onkohan tässä nyt jäätä ja eikö sitä nyt tunne ollenkaan, ehkä auto vain lähtee käsistä? Nyt tulee vain ajettua. Rengas pitää hyvin, se on looginen ajettava; jäisellä tiellä tai lumisella tiellä pito ei lähde yhtäkkiä, luisto alkaa hyvin nastarengasmaisen loivasti. Samoin märällä ja kuivalla asfaltilla autoa voi paiskoa mutkiin aivan huoletta. Pidon menetys tapahtuu loogisesti ja rauhallisesti, lisäksi pidon rajamailla voi hyvin ohjata ja hallita autoa. Osasyy on varmasti auton 50/50 painojakauma ja aktiivinen neliveto. Mutta kitkarengaspelko on hävinnyt ja sekä renkaat että auto on osa kuljettajaa.

Luottamus renkaisiin on syntynyt.

Tästä on hyvä jatkaa.

 

 

Tässä kuvien tilanteessa ajoin auton tahallaan lumiseen jyrkkään mäkeen pysähdyksiin ja kokeilin liikkeellelähtöä. Auto lähti eleettömästi ja yhtään sutimatta etenemään. Hatunnoston paikka.


 

comments powered by Disqus