Kirjoittaja Sami Eiste
Uusimmat blogijulkaisut

Liukkautta kun kuvio täyttyy.

Nyt vähän negaa,

Pääkaupunkiseudulla on nyt muutaman päivän aikana satanut reilusti lunta lämpötilan heiluessa nollan molemmin puolin. Sen lisäksi, että se on jälleen aiheuttanut muutamia peltikolareita, hidastuksia liikenteessä ja kirvoittanut näihin liittyvien uutisten kommentoijat toteamaan koneellisen "Kehä III:n sisäpuolella ei osata ajaa" -kommentin, olen huomannut tallaisen lumen pakkaantuvan hyvin tehokkaasti renkaan kuvioihin tehden renkaasta lähes sileän. Pidon kanssa on ollut ongelmia ja luistonesto on tehnyt tuplavuoroa sekä kiihdytettäessä, että kaarteissa. ABS taas toteaa, että jarrutetaan sitten kun on jotain jarrutettavaa.

Vaikea sano, olisiko nastoista apua tällaisessa tilanteessa. Tosin, ainakin alkuviikosta, kun tämä nolla-asteinen lumisade alkoi, lumen alle jäi monin paikoin hyvin jäistä tienpintaa. Tässä liukkaassa yhdistelmässä nasta varmasti pitää kitkaa paremmin vaikka kuvio täyttyisikin nuoskalumesta.

Mutta eipä syytä huoleen, uusiin Hakkapeliitta R2-renkaisiin on rakennettu loskakynnet (slush claws), joiden tarkoituksena on irroittaa loska ja pakkautunut lumi paremmin kuviosta ja parantaa pitoa.

Tämän lisäksi, jos muistan oikein, pitkittäisurien seinämien kulmaa on kallistettu V-muotoon 30 astetta (eli molemmilta puolilta 15 astetta pystysuorasta linjasta). En löytänyt tästä nopealla etsimisellä mitään mainintaa, mutta muistelisin kuulleeni tällaisesta ratkaisusta. Tämän pitäisi osaltaan vaikuttaa lumen nopeaan poistumiseen kuviosta.

comments powered by Disqus