Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut

Liisanliukkaat etuajassa.

Kertoilin edellisessä kirjoituksessa Lapin parhaista mahdollisista ajokeleistä, kun tiet olivat pakkasen kovettamat ja samalla tienpidon hyvin hoitamat.

Yksi yö kuitenkin kaiken muuttaa voi, eikä toivomani kunnon talvi pitkään saanut jatkua. Tuli lauha, plussalla kävi puolenkymmentä astetta. Ja taivaalta vihmoi vettä kuin kesäkelissä, joten tapahtui juuri se, mitä vähiten haluttiin ja eniten pelättiin.

Sepä sattui maanantaiaamuksi tällä viikolla. Vesisade oli yön aikana sulattanut Naruskantien pinnalle kymmenkunta senttiä paksusti loskaa. Ei se vielä mitään, mutta kun loskakerros oli jäätikön, ja liukkaan sellaisen päällä, niin yhdistelmä oli liukkain, mitä muistan kohta neljänkymmenen vuoden ajalta täällä Lapin itäkairassa.

Nyt oli myönnettävä, että eivät auta Hakkakasit ja Subaru Foresterin jatkuva neliveto. Loskaa oli niin paljon, että jos nopeusmittari alkoi näyttää 30-40 km/h, niin auto nousi ikäänkuin liirtoon märän jäätikön päälle, jolloin auton ohjattavuus katosi aivan täysin. Niinpä piti ajella kieli aikalailla keskellä suuta viidentoista kilometrin matka. Suorilla pystyi käyttämään keskitielle muodostunutta jonkun jättämää ajojälkeä, mutta jyrkissä kaarteissa ja mäkiharjanteilla piti tietenkin mennä uralta omalle puolelleen. Ja siellä pito oli nolla.

Loska märän peilijäätikön päällä Naruskantiellä.

Vastaan ehti viidentoista kilometrin matkalla tulla puolenkymmentä autoa. Kiirettä ei ollut kellään, vaan kohtaamistilanteissa ymmärrys riitti molempiin suuntiin ajavilla pudottaa vauhti kävelyvauhdiksi.

Savukoski-Salla -päätiellemme saapuessani oli aurauskalusto siellä liikkeellä. Loska oli ehditty onneksi tältä vilkkaammin liikennöidyltä tieltä auraamaan pois niin, että jäljellä oli vain märkä jäätikkö. Siihen purevat rengas ja neliveto edes auttavasti. Oma huonomman kunnostusluokan tiemme siivottiin loskasta vasta puolenpäivän jälkeen.

Asfaltillakin liukasta, mutta ilman irtoloskaa...

Rovaniemen seutu muuttui tämän viikon alkupäivinä kokonaan lumettomaksi, mutta Sallan seudun viidentoista sentin lumimäärästä vesikelit ovat toistaiseksi ehtineet sulattelemaan pois noin puolet. Kunnon pakkasia ei lähiajoille näyttäisi olevan luvassa, vaan edelleen on tiedossa vesisadetta, joten haastavat kelit eivät täällä ole vähenemässä. Meidän huushollin työmatkalainen onkin varannut tällä viikolla kirkonkylän reissuilleen reilun puolen tunnin sijaan vähintään tunnin. Se takaa sen, että nopeus voidaan sovittaa keliolosuhteiden mukaiseksi, joka näissä oloissa on ainoa turvallinen vaihtoehto. Samaa ohjetta pitäisi kaikkien noudatella.

Lappiin joka lähiaikoina autoilemaan on tulossa, niin pitää varautua hankalimpiin mahdollisiin olosuhteisiin. Turvallista ja ennakoivaa matkaa kaikille!

comments powered by Disqus