Kirjoittaja Julius Sutinen
Renkaat: Nokian Hakkapeliitta R2
Uusimmat blogijulkaisut

Kuoppia tiessä

Suomen valtion ja kuntien yhä heikkenevä taloustilanne ja siitä aiheutuvat säästöt lisäävät autoilijankin taakkaa. Muutenkin kuin erilaisten verojen ja maksujen jatkuvassa kallistumisessa.

Nyt täällä pääkaupungissakin saa varoa kaduilla erilaisia syviä kuoppia. En tiedä miksi näitä on alkanut ilmaantua erityisen paljon vasta nyt, mutta kuvassakin näkyvän kuopan kaltaisia reikiä on siellä täällä. Kyseessä on selvästi kulumisen aiheuttama kuoppa. Nastarenkailla on rouhittu uutta asvalttia niin pitkään, että jo entinenkin asvalttipina näkyy.

Kuvaa tarkemmin katsoessa huomaa myös miten järkyttävän suuria kiviä asvaltissa nykyään on, etenkin siellä "pohjalla". Ei mikään ihme, että pienen kulumisen jälkeen koko pinta rikkoutuu ja murskautuu pois paljastaen entisen asvalttipinnan. Ilmeisesti myös asvalttifirmat pyrkivät säästämään, jotta jäisi voita leivän päälle.

Kuoppia tiessä.​
Kuoppia tiessä.​

Joskus nämä kuopat ovat äärimmäisen teräviä ja syviä, joten vauhdilla niihin ajettaessa saa olla varuillaan ja toivoa, että rengas ei puhkea ja että vanne ei väänny.

Eli hyvät autoilijat, muistakaa varoa kaupungissa pyöräilijöiden, jalankulkijoiden, mopoilijoiden, moottoripyöräilijöiden, bussien, raitiovaunujen, kuorma-autojen ja muiden tielläliikkujien lisäksi näitä teräviä kuoppia, joissa pian rikotte renkaanne ja autonne.

Ainakin Nokian HakkaBlackissa mainostetaan olevan kestävämmät materiaalit, jotka pitäisi näistä kuopista selvitä... ja näin on ainakin tähän asti tapahtunutkin. Meidän HakkaBlack -renkailla ajetaan nyt toista kesää ja kaikki on hyvin. Ei valittamista. Olen jopa eräässä rampissa uskaltanut ajaa kuivalla kelillä pidon äärirajoille asti, ja se kyllä vaatii aika kovaa vauhtia. On itse asiassa hankalampi pysyä istuimessa kuin saada renkaita menettämään pitoa. Pidon menetys tapahtui erittäin rauhallisesti enkä missään vaiheessa menettänyt auton hallintaa. Auto lähti vain tasaisesti nelipyöräluisussa kohti ulkokurvia, pito ei riittänyt pitämään sisäkurvin ajolinjaa.

comments powered by Disqus