Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Kun meidän autoamme ammuttiin ! - (toisenlainen tositapahtuma välillä)

Yllättävä tapahtuma vuosien takaa: Perheemme oli taas palaamassa kotiin matkailuautollamme.  Vain muutamia satoja metrejä enää. Koulun ohi, peltotien läpi, käännös oikealle ja koti näkyy jo.

Pellolla silmäkulmastani ennätin erottaa nopeasti lähestyvän ammuksen, mitään ei enää ollut tehtävissä. PUM. Täysi osuma oveen.  Nopea auton pysäytys tien reunaa ja ulos katsomaan, kunhan ensisäikähdykseltä kykenimme. Oikeassa ovessa oli iso lommo. Missä ammus?

Hetken etsittyämme fasaani löytyi. Sen silmät pyörivät päässä, mutta niskat taisivat olla huonossa kunnossa. Siis pellolla asustanut fasaani oli saanut päähänsä lentää tien yli juuri kun me tulimme peltoaukealle pensaiden takaa. Fasaani lentää suoraan ja vakiovauhtia, kunhan pääsee liikkeelle. Niinpä se törmäsi täydellä vauhdilla matkailuautomme oveen kohtalokkain seurauksin. Ei autolle vaan itselleen.

Poikamme olivat silloin vielä pieniä koululaisia ja partiolaisiakin. Yritimme yhdessä katsoa voiko lintua auttaa jotenkin, vaan pikku hiljaa sen silmät alkoivat pysyä yhä pitempiä aikoja kiinni. Niinpä otimme fasaanin mukaan ja sen nukahdettua pois menimme poikien kanssa lähimetsään kaivamaan kuoppaa sinne lapiolla ja järjestimme fasaanin hautajaiset. Surullisena silitimme lintua vielä kuopassa ja peittelimme sitten mullalla ja turpeella.

Meille kävi vähän samoin kuin Airbus lentokoneelle, jonka moottoreihin lensi Kanadan hanhia ja kone teki onnistuneen historiallisen pakkolaskun Hudson –jokeen.  Lintujen aiheuttama tilanne tuli eteen niin nopeasti, että kuski ei kerta kaikkiaan pysty reagoimaan niin nopeasti. Airbus meni romuksi. Meidän matkailuautomme oveen jäi pysyvästi ”fasaani tykinkuulana”-jälki.

Ja mitä tekemistä renkailla on tämän jutun kanssa – ei taaskaan mitään. Kun on vain ajanut paljon autolla, niin kaikenlaista yllättävää vain tapahtuu.

 

comments powered by Disqus