Kevät saapui etelään

Muutama viikko on saatu etelässä nauttia jo päivä päivältä valoisemmissa merkeissä ja ensimmäiset terassitkin aukesivat jo kuluneena viikonloppuna. Enkä voi kyllä kieltää etteikö sulilla teillä ajaminen tekisi taas vaihteeksi terää. Vielä kun saisi aikaiseksi pyöräyttää varsinaiset kesärenkaat vanteille ja vaihtaa ne Aeron alle.

Lumien sulamisella on kuitenkin myös ollut taas varjopuolia, nimittäin teiden järkyttävän huono kunto on taas paljastunut kaikessa kauheudessaan. Moottoriteiden rampit ovat kuin perunapeltoa syvine kuoppineen, eikä peruskorjausta niille ole tiedossa lähiaikoina. Samalla uusi moottoritietyömaa on edennyt nopealla tahdilla eteenpäin 2015 avajaisia kohti. Toivottavasti kuitenkin resursseja riittää myös vanhojen teiden ylläpitoon ennen kuin uusi moottoritie saadaan auki.

Huono tiestö onkin jo päässyt kerran iskemään kohdalleni, kun hampaistakin meinasi paikat lähteä osuessani varsinaiseen sudenkuoppaan joka iski vasemman puolen iskunvaimentimet pohjaan. Onneksi kuitenkin vaurioitta selvittiin, mutta kerkesi kyllä jo tovin harmittaa.

Keväthuumassa kävin kuitenkin eilen Vantaalla hakemassa Aero-vanteet Saabiin nykyisten Hirsch-vanteiden kaveriksi ja nyt on taas styling-puoltakin hieman ehostettu. Matka Vantaalle sujui onneksi kommelluksitta, vaikkakin pienen kylän miehellä meinasi mennä pari kertaa liittymässä auto väärälle rampille :P

comments powered by Disqus