Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut

Kesäkuun puolivälin haastavat kelit Lapissa.

Lapin kesän sanotaan olevan lyhyt ja vähäluminen. Tämä 2014 kesä vaikuttaa vuosiin erikoisimmalta, mitä täällä asumisen reippaan kolmenkymmenen vuoden aikana on nähty. Lunta jos sataa senttitolkulla, niin sitä ei ihan jokapäiväisenä ilmiönä voi juhannusviikolla pitää. Nyt se on kuitenkin totta.

Meidän huushollin autokalustolla ei näillä lumisateilla tarvinnut liikenteessä olla. Sade ajoittui aamyön tunneille yökahden ja aamukuuden välille päivämäärällän 17. kesäkuuta. Joka siihen aikaan oli liikkeellä Itä-Lapin tai itäisen Pohjois-Pohjanmaan teillä, niin on varmasti saanut paikka paikoin ajella kieli keskellä suuta.

Eilen 16.6. käväisi tässä Retkeilymajalla muuan Naruskan mökkiläinen. Hän oli pesueineen ajellut iltapäivämutkin Savukoskella. Matkalla oli alkanut yllättäen kova raekuuro. Mies kertoi autonsa nousseen aivan yllättäen raeliirtoon, jota oli hallitsemattomasti kestänyt ainakin sata metriä. Onnea oli siinä, että auto pysyi tiellä, eikä sen holtittomasti puolelta toiselle heittelehtiessä tullut ketään vastaan.

Yöllisiä lumisateita ei aamuön tunteina tässä talossa tulisi dokumentoitua ennen aamunkoittoa muutoin, mutta nyt tuli vilkuiltua muutamaa jalkapallopeliä toisella silmällä, kun samanaikaisesti kuului lumen ropina ikkunaan ja pohjatuulen aiheuttama peltikaton kolina. Aamu valkenikin sitten muuutaman sentin lumikerrokseen kaikkialla pihapiirissä. Radiosta kuultuna samaa ilmiötä oli pitkin Itä-Lappia ja ainakin Kuusamoa.

Säätieteilijät ovat ennustelleet, että piirun verran saattaisi juhannukseen mennessä Lapissa lämmetä. Varaa toki olisi. Saanatunturilla oli ollut pakkasta -6,8 ja miinuksella lähes koko Lapin alueella.

Keskiyön aurinkoa tänne joka autolla matkustaa ihailemaan, niin kannattaa varautua kuvissa näkyviin olosuhteisiin niin kauan kuin tämä kylmä pohjoinen ilmavirtaus säähän vaikuttaa.

Mummeli ja Ukka toivottelevat kaikille turvallista ja lämpimämpää Juhannusta!

 

comments powered by Disqus