Kirjoittaja Mikko Heimo
Uusimmat blogijulkaisut

Käytetyt Hakkapeliitta R kitkat

Niinpä se aika taas kuluu ja talvi tekee tuloaan. Vai tekeekö??? Ei enää siltä näytä. Joka tapauksessa kerrankin olin hyvissä ajoin liikkeellä ja jumppasin talvikumit Brabuksen alle hyvissä ajoin. Oikeastaan jo melkein pari viikkoa sitten kun ensimmäiset kunnon pakkasyöt täällä Pirkanmaalla päälle puskivat.

Hakka Black kesärenkaille tuli rullattua 19468 km Suomen lyhyen suven aikana. Ja siitäkin ajasta Brabus oli myrskytuhojen aiheuttamien vaurioiden vuoksi korjaamolla melkein kuukauden. Mutta noista renkaista ei huonoa sanottavaa ole. Jonkin verran tuo leveä kesäkumi tuppaa kulumaan reunoilta, mutta muuten pintaa on vielä reilusti jäljellä. Näitä renkaita suosittelen hyvällä omatunnolla.

Hakkapeliitta R:stä kirjoittelin jo keväällä, että varsinkin nuo takagummit ovat kulahtaneet keskeltä melko paljon. Kilometrejä niille kertyi viime talvena 26135, mikä on huomattavasti enemmän kuin keskivertoautoilijan koko vuoden kilometrisaldo. Jos olisin ollut fiksu, olisin kierrättänyt renkaiden paikat jossain välissä talvea, mutta jälkiviisaus ei auta. Positiivisena asiana on tietenkin se, että takapäässä on nyt reilulla kulutuspinnalla olevat renkaat.

Näin syksyn märkyydessä huomaa erittäin hyvin kesä- ja talvirenkaan eron. Monihan ajaa ns. kitkarenkaansa loppuun aina kesällä, ostaen sitten uudet talveksi. Se ei valitettavasti kannattaisi. Kitkarenkaan ominaisuudet kesäkelillä ja märällä eivät pärjää oikealle kesärenkaalle. Brabuksella sen huomaa hyvin. Kesärengas pitää sekä kiihdytyksessä että jarrutuksessa huomattavasti kitkarengasta paremmin. Meinasinpa tuossa päivänä eräänä pyöräyttää Brabuksen 360 astetta lähtiessäni postilaatikolta. Lapsi on terve kun se leikkii ja olin painanut luistoneston pois. Rivakka kiihdytys ja käännös sai perän irtoamaan ja tuloksena olikin näyttävä luisto. Itseä hymyilytti, mutta toisaalta se oli loistava muistutus renkaiden ominaisuuksista. Talven tullessa ajotapa on mukautettava keliin ja renkaisiin.

PS. Brabus tarvitsisi taaaaaaaaaaas pesun... Tämä laulu lienee kuultu liian usein...

Hyvää ja turvallista syksyä kaikille. Talvea odotellessa.

comments powered by Disqus