Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut Rengasturvallisuus 30 vuotta sitten

Kantapään kautta opittua: musta jää ja ajourat tiessä, Bemaritarina 1:

Olin ollut taas kerran myöhään toimistolla Espoossa. Olin menossa vielä yöksi nukkumaan Heinolaan Maammon ja Papan sohvalle, jotta pääsen aamuksi Kuusankoskelle.

Autoni oli vaihtunut matkailuautosta BMW 316- työautoksi ja ensimmäinen talvi oli tulossa sen kanssa. Alla oli auton  alkuperäiset Goodyearin nastarenkaat, joilla oli ajettu hyvin vähän kilometrejä, mutta niillä oli toki ikää useampi talvi.  Auto oli ensimmäinen autoni, jossa oli ulkolämpötilan näyttävä mittari kojetaulussa. Ollaan pakkasrajassa kun lähden ajamaan kehä ykköstä Kimmeltieltä, Otaniemen risteyksestä itään. Huomaan tien kiiltävän pahaenteisesti ja yritän olla varovainen.

Ajan oikeaa kaistaa ja perässäni ajaa toinen auto vasemmalla kaistalla. Ajettuani alle kilometrin, ohitan eka risteyksen 50 nopeudella. Noteeraan tiessä olevan ajouria.

Seuraavaksi tajuan olevani poikittain tiellä ja auton nokan olevan menossa kohti penkkaa ja betonirakenteista meluseinää tien oikealla puolella.. Aikaa oli kulunut sekunnin murto-osa. Tajuttuani tilanteen ennätän huomata nousevan maapenkan ennen betoniaitaa. Käännän rattia vasemmalle ja toivon renkaiden ottavan ohjausta penkasta. Seuraavaksi huomaan lentäväni ilmassa ja tömähdän maahan auton nokka melkein tielle päin ihan kadun reunassa. En ennätä edes säikähtää, kaikki tapahtui niin nopeasti. Moottori sammui äkkipysähdyksessä.

Muutaman sydämen lyönnin ja huokaisun jälkeen nousen autosta ulos. Betoniaidan vieressä penkassa on eturenkaiden tekemät syvemmät urat – matkaa aitaan jäi metri nokasta. Lensin ilmassa muutaman metrin ja päädyin pienen puskan päälle.  Menin takaisin autoon, käynnistin ja ajoin kehätien reunaan jotta voin tutkia tuliko vaurioita.

Hetken päästä perääni tuli vartiointiliikkeen auto.   Vartija nousi ulos autostaan ja kysyi ensimmäiseksi: ”miksi sinä et ajanutkaan aitaa päin?”. Siiten hän selitti ajaneensa perässäni ja nähneensä tilanteen ihan läheltä. Auto oli käynyt tekemässä U-käännöksen ja palasi takaisin. Autoni oli niin vääjäämättömästi menossa kohti aitaa, että hänen ensimmäinen miksi-kysymyksensä oli aiheellinen. ”Miten ihmeessä sait auton käännettyä tilanteessa, jossa ei ollut mitään tehtävissä.”

Tutkimme vielä yhdessä mitä oli tapahtunut  ja löysimme vain muutamia irronneita muovikoteloiden osia puskasta. Kaikki näytti toimivan OK. Tapahtumalle ei ole muuta selitystä, kuin musta jää ja asfaltin kulumaurat. Penkassa muutaman viikon säilyneet urat vain jäivät todistamaan, että läheltä piti -tilanne oli oikeasti totta.

Kun aloin ajaa kohti itää kehätiellä ja edelleen moottoritietä Lahteen päin, vasta silloin paikat alkoivat tutista.

Tarvitsin vielä toisen säikäytyksen, ennen kuin vaihdoin renkaat. Mutta jo nyt voin paljastaa, että rengasliikkeen mitattua talvirenkaideni pinnan kovuuden, niiden shoreluku kertoi renkaiden pinnan kovettuneen muutamassa vuodessa vähäisestä käytöstä riippumatta niin paljon, että käytännössä koko pito oli heikkojen nastojen
varassa.

Autolle todella ei tullut vaurioita, mutta ajettuani satatuhatta kilometriä lisää pyysin joskus huollossa tarkistamaan miksi takabanjosta kuuluu ääntä. Ei mitään vikaa sielläkään – ehkä äkkipysähdys sai varmaan rattaiden pintaan pienen nirhaisun, joka aiheutti epätasaista kulumista ajan kanssa ja äänitason nousua. Hieman melumattoa lisää takapenkin alle ja minä + myöhemmin poikamme ajoimme autolla lähes  400 000km kaiken kaikkiaan.

comments powered by Disqus