Kirjoittaja Ukka Santala
Uusimmat blogijulkaisut

Kaikki keliolosuhteet päivämatkalla.

Tarpeeksi pitkän matkan kun autoilee Suomea etelästä pohjoiseen, niin ehtii nähdä kaikki talvikelit. Niin kävi eilen 29.12.2018 siirtyessämme tekopitäjä Petäjävedeltä Naruskalle. Reitti kulki tällä kerralla Petäjävesi-Jyväskylä-Oulu-Kemi-Rovaniemi-Naruska.

Tarkoituksemme oli viipyä vuodenvaihteen paikkeille asti etelämpänä, mutta olemma emännän kanssa molemmat niin kovassa talviromuskassa, että päätimme lyhentää reissumme niin päin, että menemme sairastamaan tautimme pois kotiperällä, kuten sitten tapahtuikin. Viruksen laatua emme tiedä, mutta emäntä on sairastanut puolesta kuusta joulukuuta ja minä sairastuin samalla aikataululla etenevään räkätautiin viikkoa myöhemmin. Omani on nyt hankalimmassa vaiheessaan vaimoni taudin kanssa eli virus on tehnyt ennen iskemistään tarkan sapluunan, miten tauti etenee.

Jyväskylän seutukunta oli aamuvarhaisella ennen seitsemää Petäjävedeltä irrotessamme täysin sulassa tiekelissä. Lauantain aamuliikennettä oli jonkin verran pohjoiseen päin matkaamassa, mutta ei ruuhkaksi asti. Suuri osa autoilijoista näytti olevan matkalla lomavaihtopäivälle Lappiin, koska suksibokseja oli normaalia enemmän liikenteessä.

Nelostien ajourat olivat enimmäkseen sulat pitkälle Jyväskylän pohjoispuolelle. Kärsämäkeä lähestyessämme näki tien pinnasta, että siellä on lähitunteina mennyt lumisadealue, mutta se oli ehtinyt poistua itään ennen meitä. Satavaa lunta emme juurikaan nähneet koko matkan aikana Oulua lukuunottamatta, joten reittivalinta sattui siten kohdilleen. Tosiasiassa meidän oli pikkupakko ajaa lännen kautta, kun tyttäremme tytär oli reissukaverinamme ja matkalla Keminmaalle kotiinsa.

Ensimmäisiä lumisohjon merkkejä ennen Kärsämäkeä.

Oulun seutua lähestyttäessä ja sen jälkeenkin sohjo ajoradalla eikun lisääntyi. Sitä oli kertynyt tielle paljonlaisesti ja Oulu oli ainoa paikka, missä lunta nähtii muutaman minuutin ajan ilmassakin. Kohtuullisen hyvin siellä autojonoissa maltti kaikilla säilyi, mutta tietenkin aina pitää joku tiellä kulkija olla, jolle ajaminen jonossa ei maistu, vaan pitää lähteä puikkelehtimaan ohi, vaikka autojonoa on näkösällä yli kymmenenkin autoa. Ja eivät kaikki henkilöautoja, vaan myös rekkoja.

Oulun seutu, moottoritie.

Oulun jälkeen alkoi keli selkenemään ja aurinkokin vilahti näkösällä. Samalla nollakeli pikkuhiljaa alkoi muuttumaan pikkupakkaslukemisksi, 2-3 astetta. Rovaniemellä kuulimme ensi kertaa liikennetiedotteen, missä kerrottiin Oulun seudulla nelostiellä tapahtuneesta onnettomuudesta paikassa, jonka olimme ohittaneet parisen tuntia aikaisemmin. Kohta kuului radiouutisista, että kaksi henkilöautossa ollutta on kuollut törmäyksessä kuorma-auton kanssa. Eikä siinä tuohon surulliseen kolariin vielä kaikki, vaan tätä kirjoitettaessa vaimoni luki nettiuutisista, että henkilöautosta on myöhemmässä raivausvaiheessa vielä löytynyt kolmas kuollut, kouluikäinen lapsi. Eli todennäköisimmin koko perhe, jonka vanhemmat ikäluokkaa 1980 -luvulla syntyneitä. Aamun uutinen tiesi kertoa senkin, että kuolleet ovat Venäjän kansalaisia, joilta valitettavasti jäi uusi vuosi näkemättä...

Täysi talvikeli lumisine tienpintoineen Keminmaalla Kemijoen itäpuolella.

Keminmaalle saavuttaessa oli matkaolosuhteemme muuttunut täydeksi talvikeliksi. Lunta näytti olevan likemmäs puoli metriä ja tien pinta oli täysin luminen ja osin jäinen.

Nelostie Kemi-Rovaniemi välillä Tervolassa.

Länsipuolelle Kemijokea siirryttyämme oli nelostie ajouriltaan jäinen ja aamupäiväinen lumisade on kerryttänyt sohjoakin, joka oli pikkupakkasessa jo enimmäkseen jäätynyt. Lasinpesunesteen tarve alkoi loppumaan, mutta olihan tuota koko edestakaisen reissun aikana kulunutkin loppuun kymmenkunta litraa. Kuluerä siis sekin.

Rovaniemi-Kemijärvi tietä edetessämme oli taas pimeä laskeutunut. Lumipukuiset puut olivat kauniita...

Pimeässä talvikelissä hyvät ajovalot ovat hintansa väärti. Iso kontrasti on pitkien ja lyhyiden valojen välillä, kun lisävaloina ovat ledivalot. Tulee ikävä vanhoja aikoja, jolloin lähivalotkin sai kerrata tuplaksi. Toivottavasti niin joskus tulevaisuudessa säädetään uudelleen Suomessa.

Keli pysyi talvisempana mitä pohjoisemmaksi kotia kohti etenimme. Rovaniemen ja Sallan välillä eivät aura-autot vielä olleet ehtineet tietä laidoiltaan auraamaan, joten piti hiukan pidellä varaansa, ettei vauhtia ole liikaa, jos joutuu penkan puoleiselle tieosalle jotain väistämään. Onneksi ei tarvinnut.

Naruskantien tiesimme olevan auraamatta, kun pääväylilläkään ei aurauskalustoa ollut vielä ehtinyt käydä.

Kaksitoista tuntia siihen talvikelissä saa normi ruoka-kahvipysähdyksineen aikaa kulutettua, kun vajaat 800 kilometriä siirtyy päivän aikana paikasta toiseen. Kiireettömällä ajotavalla ei meille koko matkan aikana sattunut mitään vaaratilanteita.

Lexuksen alla Hakka R3 SUV renkaille ei edellä kerrotuista olosuhteista löydy sellaista, josta niillä ei hyvin selviäisi. Sulalla tai osittain jäisellä asfalttipinnalla renkaiden äänettömyyden huomaa, kun sellaisia väyliä ajelee. Vetopito ja jarrutuspito-ominaisuudet riittävät myös, kun sovittaa nopeudet olosuhteiden mukaisiksi. Sitä taitoa soisi hiukan enemmän opetettavaksi kaikille autolijoille, eikä pahitteeksi olisi asennekasvatuskaan niille, jotka toistuvasti turhaan kiirehtivät liikenteessä muutamien minuttien tähden.

Ukka lopettelee kuluvaa vuotta 2018 kirjoitusten merkeissä tähän. Loppuvuosi menee sitä odotellessa, että virus saataisiin keuhkoista, silmistä ja noukkatoosasta selätettyä ja voimat alkaisivat palautua. Toivottelen kaikille Hyvää ja Turvallista Uutta vuotta 2019 liikenteessä ja elämässä muuallakin! 

Tähän loppuun laitan kotisääkameraltani joulukuun toiseksi viimeisen aamupäivän ainakin itseäni piristävän kuvan, joka hyvin kertoo, millaisessa talvessa Lapissa tällä hetkellä mennään, kun pakkasmittari näyttää -15 astetta...

Naruska ja Karhutunturi 30.12.2018 aamupäivällä.

 

comments powered by Disqus