Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Hyvä Nokian Renkaat perävaunua ajanut kuski!!! - Mutta muuten ohittamisen kulttuuri huonossa kelissä ”sucks”.

Koin 1.1.2013  suuren ihmeen – esimerkillisen ohituksen Lahden kohdalla moottoritiellä Helsingin suuntaan ajaessani.

Itselläni oli perävaunu ja pyrin ajamaan ”mittarivirheellä korjattua” poliisin ohjeiden mukaan: ”Auton suurin tiellä sallittu nopeus, silloin kun hinataan perävaunua, on 80 km/h”. Pimeässä sataa tihuutti vettä ja näkyvyys oli heikko. Normaalista riitti jaksottainen tuulilasin pyyhkimien käyttäminen, mutta on niin kummalista miksi moottoritiellä (ja erityisesti normaalilla tiellä) pitää ohituksen jälkeen tuikata oma auto heti ohitetun auton eteen. Joskus väliä jää 10metriä, joskus hieman enemmän. Vaikka ohituskaista edessä on täysin tyhjä.

Upean poikkeuksen tähän teki Lahden kohdalla auto, joka veti isoon kuomuun tutulla
Nokian Renkaat logoteksteillä koristeltua peräkärryä. Nopeus oli minua jonkin verran suurempi, mutta ohituksessa ei ollut mitään kiirettä. Auto jatkoi ohitseni 50- 100 metriä ja vilkun näytön jälkeen siirtyi rauhallisesti eteeni oikealle kaistalle. Ei tullut yhtään ylimääräistä kuraa tuulilasiin ja normaali jaksottainen lasinpyyhkijöiden toiminta riitti pitämään näkyvyyden riittävänä. Hienosti ajettu ja hyvää PR:ää Nokian Renkaille kuskilta. Noin klo 20  1.1.2012.

Eteen nopeasti koukkiminen ei kannata. Se on liikenneturvallisuutta vaarantavaa. Esimerkkinä osaltamme on kerran jossain Keravan tienoilla Lahden moottoritiellä
tapahtunut vastaava tilanne. Olimme menossa ristiäisiin Helsinkiin ja odotimme
ilolla perille pääsyä. Sitten ohitsemme ajaa auto melkein kuskin puoleista oveani
hipoen ja auto koukkaa heti eteeni. Ennätin vilkaista kuskia, joka näytti väsyneeltä. Hetken päästä huomasin, että kuski ei oikaisekaan ohituksen jälkeen autoaan vaan jatkaa suoraan ojaan ja sieltä liittymä ramppiin. Auto tekee jonkinlaisen voltin ilmassa ja pysähtyy. Hätävilkut päälle ja katsomaan miten kävi. Vaimoni juoksee selvittämään
loukkaantuneita ja minä pysäytän auton hälyttämään ambulanssia ja poliisia. Ei
ollut vielä kännykkäaika. Etupenkkiläiset olivat jonkin verran loukkaantuneita
ja heidät piti pitää aloillaan, kunnes ambulanssi tuli. Takapenkillä ollut lapsi oli lentänyt auton pyöriessä ulos, mutta oli kunnossa. Ja kyydissä ollut koira oli karannut ulos lentämisen ja säikähtämisen jälkeen omille teilleen. Hälytysajoneuvojen ja poliisin tultua pääsimme jatkamaan kummityttömme ristiäisiin, jossa ensimmäisenä tarvitsimme vettä veren pesemiseksi käsistämme ja vaimoni vaatteista…  Mielessäni on vieläkin
sen kuskin ohituskaistalta eteeni ajamisen aloittaminen jo ennen kuin hän oli
edes päässyt kunnolla rinnalleni. Pelottava tilanne. Miksi ei voi ajaa kunnolla
ohi ja kaikessa rauhassa sitten vasta turvallisuusvälimatkan jälkeen palata
oikealle kaistalle.

Tulee mieleen erilaiset kulttuurit ohittamisessa. Ruotsissa on ollut ilo ajaa kun
edessäni  lähestyttävä väistää oikealle leveälle piennarkaistalle ja antaa kohteliaasti tietä takaa tulevalle. Jää kohtelias, toiset huomioon ottava ja miellyttävä tunne itselle sellaisessa liikenteessä ajamisesta. Saksassa puolestaan ohittaessaan vaikka rekkoja pitää koko ajan seurata tiiviisti peruutuspeiliä. Jos joku vilkuttaa kaukaa takanasi  valoilla, yritä keksiä nopeasti sellainen kolo oikealla kaistalla, johon pääset turvaan. Takaa tulee joku yli 200kmh vauhdilla ja hän ei haluaisi hiljentää.  Autojen nopeuserot ovat niin valtavat, että takaa tulevat ovat vaarallisia. He  eivät tökkää eteesi nopeasti. He jatkavat edelleen vasemman puolisella  kaistalla.  Mutta Saksassa jos edessä on kapeneva tie, jossa kaistat yhdistyvät, niin eteen ajaminen on niin röyhkeää, kuin vain kunkin pokka pitää. Oikealla ajetaan niin pitkään kuin mahdollista ja viime tipassa tökätään väkisin toisen eteen. Ja harva edes protestoi. On kai muodostunut röyhkeimmän etuajo-oikeus. Hieman samaa havaitsee isojen kaupunkiemme lähellä myös meillä.

Muista maista olisi eri tarinoita.

Mutta on hyvä muistaa, että jos jotain sattuu, niin kiire loppuu kaikilta. Kuten kerran   Saksassa ketjukolarin jälkeen muodostui seisova ruuhka ”Stau”, jolloin liikenne  pysyi paikoillaan parikin tuntia tien raivaamisen ajan. Tällöin kerran ruuhkaan  joutunut leipuri avasi autonsa viilennetyn takakontin ja keskelle tietä muodostui kaikenlaisia kakkuja syövä piknic seurue. Kakut saatiin tästä autosta, jollakin oli limsaa jne. Kiire katkaistiin pois ja nautittiin parituntinen mahdollisemman stressittömästi, kun asialle kerran ei voinut mitään.

Suosittelen turvallisuusvälimatkaa myös ohituksen jälkeen. Hyvätkään renkaat eivät riitä pelastamaan, jos liikenteessä aiheutetaan itse turhia äkillisiä vaaratilanteita.

Tällaisia miljoonatarinoita sen illan ajelun jälkeen.

comments powered by Disqus