Kirjoittaja Juhani Halmeenmäki
Uusimmat blogijulkaisut

Hakkapeliitta Kasit vaihtui Yseihin

Eivät nuo kasit vielä aivan vaihtokunnossa olleet, mutta koko ensi talvea niillä ei olisi enää selvitty turvarajana pidetyllä vähintään kuuden millin pinnalla. Nyt pintaa oli jäljellä seitsemisen milliä kulutuspintamittarilla mitattuna, ja renkaan kulutusnumeroissakin kutonen on vielä selkeä. Keskivertoautoilijalle tuo merkitsee, että kaseilla ajaa viitisen talvea, joka on enemmän kuin tavanomainen autonvaihtoväli. Kestävyyttä voi siis pitää hyvänä, ja kuluminen on ollut tasaista, kun renkaat on kausivaihdossa kierrätetty eteen/taakse/eteen.

Seitsemisen milliä pintaa jäljellä

Nastoja oli kadonnut huimat YKSI kappaletta neljästä renkaasta yhteensä. Nastojen ympärillä on hieman murtumajälkiä, mutta ne osoittavat vain sen, että renkailla on ajettu myös kuivalla kelillä. Myös nastojen kärjet ovat esillä asianmukaisesti. Osa ansiosta kuuluu myös autolle, jossa on tuoreen kehityspolven ajonvakautus, vetoluistonesto sekä ABS-jarrut. Näin renkailla ei ole suditeltu vanhaan malliin, joka syö nastoja. Iso osa ajosta on ollut maantiejoa.

Nastat, joita puuttui vain yksi kappale

Kausivaihdon yhteydessä tehtyjen rengaspaineiden tarkistuksen jälkeen ei auton rengaspaineen aktiivinen valvontajärjestelmä ole kertaakaan hälyttänyt vajaista paineista talven aikana.

Kasit ovat siis selvinneet testiurakastaan moitteettomasti myös kestävyydeltään.

Seuraavaksi sitten keräämään kokemusta yseistä. Nyt kun talvea on vielä jäljellä, ja yöpakkaset saavat kevättalven auringon päivällä sulattaman lumen jäätymään, on odotettavissa talven haastavimpia ajokelejä. Ja niitähän rengastestaaja kaipaa saadakseen vertailua, miten Ysit ovat Kaseista kehittyneet: onko hyvästä saatu vieläkin parempi. Testirenkaiden vaihto pitääkin suorittaa kauden vielä kestäessä, ettei kesä pääse väliin nollaamaan muistikuvia.Tuoreen VTT-tutkimuksen mukaan peräti 88 % suomalaisista ajaa nastarenkailla, joten meitä nastakuskeja, joille aina paras mahdollinen pito on tärkeää, on paljon.

Ai niin, vinkiksi muillekin: tähän vuodenaikaan saa talvirenkaat ostettua edullisemmin kuin syksyllä, rengasliikeiden tyhjentäessä varastojaan kesärenkaiden tieltä.

comments powered by Disqus