Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Hakkapeliitta 7 arvostelu

Jostain syystä selaimeni ei salli mennä rengas arvosteluun normaalia kautta klikkaamalla. Teen arvostelun tällä foorumilla.

Edellinen renkaani puski jääpinnalla suoraan, suti varovaisessakin lähdössä tyhjää ja kaiken lisäksi nastoja katosi vetävästä renkaasta joka kolmas. Rengas oli Michelin Ice, ihan hyvia arvosteluja saanut sekin.

Hakkapeliitta 7 on ollut tasaisen luotettava joka tilanteessa. Ei ole lähtenyt sivuluisuun eikä tehnyt arvaamattomia liikkeitä (vertaa Bemaritarina - kirjoitukseni). On vetänyt ylämäkeen auraamattomassa 20 cm hangessa ja 40 cm kinosten läpi kotipihalle yli 200 metrin tien turvallisesti. (Samaisen tien jouduin kerran matkailuautolla peruuttamaan takaperin, kun vain ottamalla moottoripainon avuksi sain nastarenkaat pitämään.) Liukkaalla tiellä jarrutuksessa rengas puree hyvin tien pintaan - toki tilannenopeus on oltava kohtuuden rajoissa. Ylämäkeen jäällä liikkeelle lähtiessä renkaan saa 166kW teholla toki sutimaan, mutta automaattilaatikolla melkein aina pääsee tasaisesti liikkeelle. Ainakin naapuriautoista kuuluvaa renkaan vinkumista ei ole ollut havaittavissa. Melutasoon olen tyytyväinen. Vanhassa autossa tiivisteet ovat ovissa kovettuneet ja silti nastojen ropinaa ei kuule sisälle.

Kun vielä tein pääsiäisenä vertailevaa tutkimusta, niin se lisäsi tyytyväisyyttäni. Ajoin joulukuussa n 400 km matkan Turku - Kangasniemi 80km/h keskinopeudella ja silloin kulutus oli 8,2 l/100 km. Nyt lisäsin ilmanpainetta -8 asteen pakkasessa 0,2 bar yli normaalipaineen. Ajoin saman matkan taas 80km/h keskinopeudella, kulutuksen ollessa 7,8 l/100km. Ensimmäinen 200 km ilman merkittävää kaupunkiajoa meni jopa 7,65 l/100 km. Tie oli pääsiäisenä koko matkan asfaltilla. Muutamassa tiessä olleessa loivan montun jälkeisessä hyppyrissä tunsin, että rengaspainetta ajossa on lievästi paljon, muuten ajo-ominaisuuksiltaan HKPL 7 toimi hienosti.

Annan kouluarvosanana Hakkapeliitta 7 renkaalle kahden talven ajokokemuksella 9. En enempää siksi, että olen jo tutustunut Hakkapeliitta 8 renkaan ominaisuuksiin ja sille jää skaalan loppupää. Hakkapeliitta 8 renkailla uskaltaisin jo vaihtaa talvirenkaani 185/65-15 renkaita leveämmäksikin. Renkaan keskellä olevat nastarivit lupaavat mielestäni hyvää.

Minulla olisi myös pieni videonpätkä sen tueksi, miksi Hakkapeliitta 7 tai 8 on ainut järkevä rengas, mutta en saa (osaa) sitä liitettyä tähän mukaan.

Kiitos turvallisista talviajokilometreistä Hakkapeliitta 7.

comments powered by Disqus