Kirjoittaja Jukka Leikas
Uusimmat blogijulkaisut

Hakka Green 2 – älyttömän hyvä rengas


- siinä on kahden kesän ajokokemus tiivistetysti.

Tarvitsee kai myös perustella hieman:

  • Edelliset kesärenkaat, Hakka Greenit, olivat vastaavan ajan ja kilometrien jälkeen jo vaihtokunnossa. Green 2:lla on ajokilometrejä jäljellä vielä ainakin ensi vuoden kesän puoliväliin, tai alkusyksyyn. Siis ennen kuin 4 mm vesiliirtoraja tulee vastaan kulutuspinnassa. Tai syyssateet alkavat.
  • Tänä kesänä yksi renkaista hajosi ja tilalle saatiin illalla hätäapuna vain käytöstä pois otettu Hakka Blue rengas – ainut samankokoinen rengasvaihtoehto, joka oli kumikorjaamolla juuri sillä hetkellä. Rengas ei ollut loppuunkulunut, mutta auto tuntui äänekkäältä se alla. Kun pääsin perille Turkuun, menin Vianorille ja alle laitettiin uusi Hakka Green 2. Voi sitä ihanuutta, mitä hiljaisuus autovanhuksen sisälle palasi. Siinä vaiheessa tajusin konkreettisesti kuinka hiljaiset Hakka Green 2 renkaat oikeasti ovat.
  • Olen ajanut vesisadekelissä tänä kesänä varsin paljon kilometrejä. Luottamus renkaisiini on ehdoton rankassakin sateessa. Vesiliirtoa ei tarvitse pelätä. Silti varovaisuus äkkitilanteiden varalta täytyy olla tallella.
  • Green kakkoset ovat tosi mukavat ajaa.
  • Teittemme kunnossapito ei ole pienemmillä teillä riittävää. Kuoppia ja keikutusta riittää niin asfaltilla kuin hiekkateilläkin. Nimismiehen kiharat talvella ja erityisesti kesällä ovat renkaille hyvin rankat. Asikkalan Kirkkotie – tie 3141 – on erityisen varovasti ajettava. Se on mukava oikotie Asikkalan harjulta Jyväskyläntielle, MUTTA.. Kerran olemme itse nähneet auton vaihtamassa tien rynkytyksen rikkomaa rengasta ja viime kesänä meillä käyneet vieraat halusivat ajaa kaunista harjureittiä. Vieraiden päätyessä vaihtamaan kolmestaan nais energialla rikkoutunutta rengasta. Meidän automme renkaat ovat kestäneet nimismiehen kiharat 1960-luvun valtatie 13 rallimutkissa päivittäin ajettuna ilman ongelmia. Toki osaamme ajaa riittävän hiljaa. Kerran on takaiskusvaimentimen ylätuen kiinnityksen kumi ja metalliosa irronnut toisistaan ja kiinnityskumit uusittiin molemmat. Ei muuta.
  • Meidän teittemme nopeusrajoituksilla Green 2 on paras rengas useimpiin autoihin. Jos matka vie Saksan Autobahn-reitistölle ja auto kulkee kovaa, niin ehkä vihreästä siirrytään silloin kohti mustaa rengasta ja korkeaa nopeusluokka.
  • Green 2 on onnistuneesti kehittynyt ensimmäisen sukupolven Green renkaasta. Hyvä Hakka tiimi, onnitteluni. Minä olen ainakin tyytyväinen.
comments powered by Disqus