Ensirekisteröintikatsastus, osat III ja IV

Maanantai oli hyvin jännä päivä - vuorossa oli paluu Tattarisuon katsastusasemalle, noin viiden kuukauden tauon jälkeen. Hermoja säästävää reissua en odottanut, mutten myöskään tuollaista jännitysnäytelmää.

Ensimmäinen ensirekisteröintikatsastus (

osa I

) tehtiin toiveikkaasti heti auton maahantuonnin jälkeen viime heinäkuussa. Kaikki muu oli reilassa, mutta moottorivalo paloi ja auto luopui öljystään turhan herkästi. Ratkaisuksi asennettiin uusi öljypohja sekä uudet tulpat (moottorivalo valitti että sytytys ei sytytä aivan joka kierroksella). Tulpat olivatkin selvästi entiset.

Toinen yritys (

osa II

) kilpistyi edelleen öljyvuotoon, joka oli jopa yltynyt edellisestä kerrasta. Tässä vaiheessa kävi selväksi, ettei autolla ole asiaa Suomen rekisteriin ilman isohkoa moottoriremonttia. Moottori kävikin Kiuruvedellä, Suomen osaavimmalla wankel-moottorimiehellä, kylässä ja palasi uudenveroisena pelinä. Osien takaisin arpomisen (ja muutamien ylimääräisten sydämentykytysten; kts. edellinen blogipostaus) jälkeen ajoin auton takaisin pääkaupunkiseudulle odottamaan tuota maanantaita.

Väliosa

: Väliajan sijaan tässä jännitysnäytelmässä oli pieni väliosa. Hakiessani viimeistä siirtolupaa (ja kolmatta katsastusaikaa varatessani) vein katsastusasemalle netistä löytämäni (Trafin) dokumentin, joka vapauttaa wankel-moottorilla varustetut autot päästömittauksista. Tällaiset mittaukset oli kuitenkin tehty (ja laskutettu), joten kummastelin ääneen, että mitenkäs tällainen. Maanantaihin mennessä homma olikin selvitetty ja Mazdani vapautettu päästömittauksista. Sainkin hyvitykseksi ilmaiset OBD-mittaukset sillä kierroksella. Näköjään erikoisempiin autoihin pätee sama kuin (pien)lentokoneisiin: laitteen omistajan tulee olla varsin hyvin itse perillä säädöksistä, jotta saa sopivanlaista palvelua.

Kolmas yritys (

osa III

), viime maanantaina klo 10.30 oli varsin hermojaraastava, sillä edellinen katsastus oli mennyt vanhentumaan ja koko auto piti käydä uudelleen läpi. Eihän sieltä tietenkään mitään pitänyt löytyä; olihan se kuitenkin syynätty itse läpi. Valitettavasti oikeassa elämässä asiat menevät harvoin niin kuin Strömsössä, niin tälläkin kertaa. Moottori meni tietenkin heittämällä läpi, mutta hylkäys ja jälkitarkastus tuli jarrutehostimen toimimattomuudesta (jarrut tuntuivatkin "vähän oudoilta"). Kaupan päälle tuli korjauskehotus pissapojasta, sekään kun ei oikein ottanut toimiakseen.

Tässä vaiheessa päätä raavitutti jälleen huomattavasti (neljännestä sanasta saa jättää ensimmäisen tavun pois). Onneksi olin viikonloppuna ostanut Clas Ohlsonilta "auton ensiapupaketin" eli pienen kokoelman työkaluja, joista voi olla hyötyä tien päällä - sille tuli saman tien käyttöä. Eli ei muuta kuin konepelti auki ja ihmettelemään. Jarrujärjestelmä löytyi helposti, samoin vika: jarrutehostimen alipaineletku oli kokonaan irti, eli tehostin sai vain vallitsevan ilmanpaineen verran painetta. Ei ihme, että jarrut vaativat hieman työtä reisilihaksilta. Letkulle löytyi myös oikea paikka hyvin helposti. Varsinaiseksi ongelmaksi muodostui kuitenkin jarrutehostimen letkun oikealta paikalta irrotettu letku (joka kätevästi yhdisti ilmanoton ennen kaasutinta ja sen jälkeen), jolle piti etsiä uusi koti.

Irrallisena letku ei voisi olla, sillä tyhjäkäynnillä moottorin ilmanotto häiriintyi sen verran, että käynnissä pysyminen vaati jatkuvaa kaasun polkemista. Pitkällinen (vajaa tunti hyytävässä pakkasessa) etsiskelykään ei tuottanut tulosta ja koska kaikki järjestelmät olivat toimineet normaalisti ilman tuota letkua, päätin tukkia letkun pään ja hoitaa katsastuksen pois alta. Tulpaksi valikoitui Aalto-yliopiston sponsoroima kuulakärkikynä, joka sopi letkun päähän kuin tehty.

Ensirekisteröintikatsastuksen

osa IV

(Grande Finale) sujuikin sitten odotusten mukaisesti, ja katsastusmies suorastaan hykerteli, kuinka tehokkaat jarrut sieltä sitten lopulta löytyikään. Kymmenen minuutin paperitöiden jälkeen sainkin sitten, viimein, lunastaa suomalaiset rekisterikilpeni! Niiden paikalleen sovittaminen olikin sitten hieman monimutkaisempi operaatio, joka vaati muun muassa rautasahaa - mutta nyt muuten niin mustasta korista hohtavat uutuuttaan kiiltelevät valkoiset rekisterikilvet!

Jälkinäytöksenä

, illalla autoa vielä hieman rassatessani, kokeilin piruuttani pissapojan toimintaa - ja katsos kehveliä, se oli herännyt henkiin! Pakkasta oli kuitenkin alle kymmenen astetta ja auto ajettu lämpimäksi, joten lasinpesunesteliuos oli lämmennyt juuri ja juuri nestemäiseksi. Harmi vain, ettei autoa uskaltanut silloin vielä ajaa (sen yhden irrallisen letkun takia) ja lasinpesunestetankkia tyhjentämään; seuraavana päivänä iski jälleen yli 15 asteen pakkanen ja lasinpesuneste muuttui kiinteäksi. Tällä kertaa tajusin kuitenkin kaataa kiinteän möhkäleen päälle -40 astetta kestävää lasinpesunestettä: vaikka sitä ei paljoa sisään mahtunutkaan, seuraavan sulamisen yhteydessä nesteet sekoittuvat ja jäätymispiste laskee edes hieman.

comments powered by Disqus