Kirjoittaja Matti Kahilakoski
Uusimmat blogijulkaisut

Automatkailua, osa 3

Aamu piteli tasaista vilkkaammanpuoleista liikennettä aina Nurnbergiin asti  ja keskimääräinen matkustusvauhti asettui jonnekin 120-145km/h välimaastoon. Olihan noita rajoituksettomiakin pätkiä ajettavaksi asti mutta kun vakionopeudensäätimen asettaa sopivalle nopeudelle ei tarvitse koko aikaa tuijottaa toisten takavaloja eikä tässä oltu tällä erää tekemässä uusia reittiennätyksiä. Ja kelikin oli vielä varsin epävakaa. Mitähän sitä vielä selittäisi? Ei kun, noi allelaitetut Nokian renkaat olivat jo saaneet 110% tuen ja luotto oli kova vauhtiin kuin vauhtiin mutta uudet alle asennetut vanteet oli vielä tuntematon tekijä; Jännitti - mitä jos ne ei 

k e s t ä k ä ä n

  auton alla vaan hajoaa kovassa vauhdissa :-)

Nurnburgissa mittari näytti että tankkaamisen tarve olisi jos ei meinaa jalkamieheksi alkaa joten ei auttanut kuin kääntää lähimmälle huoltoasemalle. Mukavia noi Eurooppalaiset opastintaulut tienvarsilla jossa huoltoaseman kyltin yhteydessä kerrotaan paljonko matkaa on seuraavalle huoltoasemalle jos kohdalla olevan ohittaa ja koittaa selviytyä vielä karvan verran eteenpäin. Tai no, nykyisellä navigaattoriaikakaudella näkyy se tosin varsin monen matkalaisen autossa jo näytölläkin. Joka tapauksessa, tankki täyteen ja kassalle - ainoastaan huomatakseni että se edellisenä yönä käyttämäni luottokortti ei ollutkaan lompakossa sille kuuluvalla paikalla... Auto sisätilojen osalta ympäri, samoin taskut eikä löydy mistään. Onni onnettomuudessa että korvaavia kortteja oli vielä kuitenkin olemassa ja siitä sitten sulkemaan kadonnutta korttia pikapikaa Luottokuntaan.Tulipahan sillekin puhelimen muistiin tallennetulle numerolle sitten vihdoin käyttöä, jos jotain positiivista pitää väkisin aiheesta keksiä. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin että se huoltoaseman kiltinnäköinen täti ei keksinyt sille puolen vuorokauden aikana ihan hirveästi käyttöä.

Matka jatkui vähän huolestuneemmissa merkeissä ja löytyihän se vastaus Salzburgin kulmilla koko alkumatkan pääkopassa pyörittelemälleni mietteelle; jäikö jotain matkasta? Tätä tosin ei tietysti tullut itse edes huomattua vaan unohtuneet tavarat tuli selville kotomaahan soitellessani ja kehuskellessani että Salzburgin ja Villachin välisellä tieosuudella on lumi maassa ja että kohta voi alkaa suunnittelemaan suksiboksin laittamista katolle kun laskukausi alkaa.

"Jaa onko sulla toiset taakkatelineet Kosovossa, säähän jätit yhdet tänne..."

Olin jo tietysti kerennyt itse päättelemään että mukana on tasan varmasti kaikki tarvittava materiaali, saunan kiviäkin neljä laatikollista ettei tarvitse ihan heti alkaa miettimään mistä vaihtokiviä kiukaaseen saisi. Siinäpä sitten seuraavilta lomilta mielenkiintoinen matkatavara ruumaan laitettavaksi...

Tuossa Itävaltaan siirtyessä oli taas sarjasta omanlaisensa episodi; ei se tosin varmaan monellekaan sellaisenaan aukene - yleensä kai matkalaiset edes jonnin verran kuljettaa käteistä rahaa mukanaan... Rajalla sivuun tarkoituksena ostaa raja-alueelta vinjetti (minimi taisi olla myynnissä kymmenen päivän mittainen), maksutapana virallisessa myyntikojussa ainoastaan käteinen! Myyjä vinkkaa että siinä ulko-oven vieressä on automaatti, että nosta siitä. Tässä vaiheessa kun kaikki pahan merkit oli jo ilmassa automaatti kertoo että kaikki muut kortit kelpaa paitsi tietysti kumpainenkaan omista kansainvälisistä maksukorteista. Lisäksi tietysti soppaan saatiin lisää maustetta sillä, että toisessa korteista ei ollut ollenkaan käteisnostomahdollisuutta ja toinen kortti oli juuri uusittu työpaikalla enkä muistanut sitten en millään tunnuslukua. Pitkä tarina lyhyeksi tältä osin; tunnusluku löytyi kuin löytyikin kohtalaisen etsiskelyn jälkeen voimasanojen saattelemana matkatavaroiden seasta. Yksi huoli vähemmäksi. Tässä vaiheessa voi jo kirjoittaa aika ennen tunnuslukua -tarinaan ratkaisun, meinasi nimittäin huolestuttaa tietämätöntä - kaikilla tietulleilla ja tunnelimaksupaikoilla kaikki tunnetut luottokortit kelpaavat. Aiemmin noissa kun on operoidessa aina ollut käteistä mukana.

Palatakseni tuonne Salzburgin takaisiin lumiosuuksiin, ohessa videopätkää tieosuudelta muutaman minuutin mittaisena todistusaineistona - kesän jälkeen ekat lumet, siisti fiilis oli ajella ja maisemia ihmetellä siltäosin kuin alhaalla roikkuneet pilvet sen antoivat myöden. Ulkoilma piteli lämmintä kolmen asteen verran, syksyä se tuntui tekevän enemmän keski-eurooppaan kuin Ouluun.

Get your own valid XHTML YouTube embed code

Villachin jälkeen Itävallan ja Slovenian rajalla oleva vajaan kahdeksan kilometrin mittainen Karawanken -tunneli oli toiselta kaistaltaan suljettu ja läpiajoa säädeltiin päästämällä noin puolen tunnin välein suunnaltaan liikennettä. Tunnelista ulos tullessani sinistä taivasta sai kotvan aikaa ihmetellä taustapeilistä kunnes sekin peittyi sadepilvien taakse. Ja sitten sitä sai, sadetta - jos nyt ei vielä siihen mennessä ollut riittävästi pyyhkijöitä saanut käyttää niin enää ei tarvinut tihkukytkimellä taikka pyyhinautomatiikalla pelata. Kaikki peliin.

Ljubljanan kohdalla kun keli ei hellittänyt, ne viimeisimmätkin haaveet kruisailla Kroatian ja Montenegron syysaurinkoisia rantateitä pitkin Kosovoon huuhtoutuivat pois ja luvassa oli enää selviytymiskamppailu - kunhan nyt perille pääsisi. Ljubljanaa ohittaessa sade otti ja vaihtui rännäksi; ei se tosin itselle muuttanut mitään muuta kuin sen että liikenne otti ja puuroutui. Oletin alkuun että kyseessä olisi ollut jonkinsorttinen myöhäinen ohitustien ruuhka, mutta hissukseen ruuhkan keulille kiipeillessäni löysin perinteisen alueelle ominaisen vian joka sai koko liikenteen jumiin: ilmastointilaitetta ei osata edelleenkään käyttää näillä leveysasteilla kun kelit muuttuvat - vedetään pelkkä sisäilmankierto päälle ja puhaltimet täysille. Sopii siellä ihmetellä autossa sisällä että miksi ikkunat huurtuvat.

Sade otti ja muuttui pienen ilmanlämpenemisen myötä taas vedeksi mutta alastulevaa määrää se ei vähentänyt edelleenkään. Se maitolasiepisodi sai sitten aikaan sen, että kaikki siihen ruuhkaan juuttuneet kokivat muuttuneensa vähintään Loebin veroisiksi asfalttiralliteiden virtuooseiksi. Vettä tuli vaikka ja kuinka näkyvyyden ollessa likimain nollassa - moottoritien ohituskaistalla vauhti piteli tasaisesti sataa viittäkymppiä. Itse ajelin tyytyväisenä silmät sikkurassa matokaistalla rekkojen välissä läpi Kroatian aina Serbian rajalle jossa odottelin tullimuodollisuuksien jälkeen vesisateen laantumista seitsemän tuntia yön ylitse ennenkuin kehtasin jatkaa matkaa viimeisen pikataipaleen Belgrad-Nis-Prokuplje-Pristina päästen viimein työmaan kotiosoitteeseen. Monikohan niistä yön kaahareista löydettiin vasta aamun sarastaessa pelloilta ja metsistä kalustoineen?

Kilometrejä reissulle 2834, renkaille tähän mennessä 4009.

comments powered by Disqus