Kirjoittaja Antti Hanninen
Uusimmat blogijulkaisut

Älkää herran tähden yrittäkö tätä itse

Allekirjoittanut sai taas yhden luvun lisää kyseenalaisten urotekojen kirjaansa.

Olinpa nimittäin matkalla Keuruulle Jyväskylästä, kun jossain Keltinmäen kohdalla rupesi tuntumaan siltä, että villakangastakki on aivan liian kuuma. No ei siinä mitään, nohevana poikana ajattelin että riisunpa takin ihan näin vauhdissa. Mitä sitä pysäyttämään, kun kiirekin mukamas on. Kiskaisen takin näppärästi pään yli humps vaan, ja matka ei suotta katkea.

Tai siis yritin kiskaista.

Tulikin karmea tilanne. Se pahuksen takki jotenkin otti mukaansa puvuntakin, joka oli myös päälläni, ja koko mytty jumitti päähäni peittäen näkyvyyden täysin. Muutama sekunti mentiin ihan sokkona. Sain lopulta avattua takinhelmaa sen verran, että näin hetken aikaa taas tien. Olin ajautunut tyylikkäästi vastaantulevan kaistalle. Onneksi ei ketään tullut vastaan, ja sain palattua takaisin omalle kaistalle. En ymmärtänyt oppia vahingosta, vaan yritin repiä vaatemytyn yltäni uudemman kerran, ja taas näkyvyys hävisi. Muutama sekunti kului. Lopulta sain temmottua vaatteet pois päältäni kuin ihmeen kaupalla. Ja taas löysin itseni vastaantulijoiden kaistalta.

Jostakin kumman syystä tuolla muutaman sadan metrin matkalla ei pahemmin ollut mutkia, eikä myöskään vastaantulevaa liikennettä. Muuten olisi menneet pöytähopeat jakoon perikunnalle saman tien. Kyllä hirvitti.

Vahingosta viisastuneena lupasin itselleni juhlallisesti, etten enää ikuna yritä mitään extreme-temppuja auton ratissa. Ihan liian tappavaa.

comments powered by Disqus