Kirjoittaja Jasu Voipio
Uusimmat blogijulkaisut Hakkaksituntumaa Subaru Foresterilla.

Talvi taas järjestää yllätystä ja etenee kolisten etelää kohti. Testirenkailla on takana kaksi talvea ja noin 35 000 kilometriä. Nastat on paikallaan ja pintaa riittää. Valitettavasti testiauto on viettänyt korjaamon pihalla jo koulujen alusta odottelemassa Japanista osia. Syksyn vielä lämmittäessä kylmää ajatus lopullisesta laskusta.

Vanha uskollinen Saabi on sentään uskollinen kumppani. Rengastilanne on sellainen, että ei auta hurrata. Viime talven lämpimät kelit tekivät selvää ennestään jo pari talvea ajetuista renkaista ja nyt uusia kumeja odottavat hiekkapuhalletut ja uudelleen maalatut vanteet. Testiauton korjauskin on maksettava eikä uusia renkaita tuulen mukana tule. Tallink-Silja ilmoitti juuri, että roppakaupalla bonareita uhkaa vanhentua. Siitä se ajatus sitten lähti. Auto laivaan ja Tallinnaan, muutama tunti maissa ja takaisin uusin renkain. Tuliaisten arvokaan ei tullikynnystä ylitä, joten katsotaan kuinka ensi viikolla  homma sujuu.

Lupasin kauan sitten kirjoittaa Drivecosta. Nyt otan asian esiin kun Ollilan työryhmän esitys käyttöön pohjautuvasta verotuksesta on kai edelleen työn alla.  Täytyy ihan ensimmäiseksi sanoa, että laite on erittäin hyvä, suorastaan erinomainen. Ongelma vaan on että laite on aivan liian hyvä. Laite on kerran suorastaan pelastanut pälkähästä kun keskellä yötä keskellä korpea tuli hiljaista ja matka tyssäsi. Sain luettua vikakoodit Drivecon kautta ja korjaus onnistui mukana olleilla työkaluilla.

Driveco tekee paljon muutakin kuin ohjaa taloudelliseen ajotapaan. Sillä voi katsella reitit, aikataulut, ajonopeudet, kierrosluvut ja laatia ajopäiväkirjan vaikka verottajaa varten. Mikä tässä sitten voisi olla ongelmana? Laitteeseen voi kirjautua vaikka facebookin kautta ja se kertoo ihan tarkkaan koska auto on ollut ja missä. Yksityisyyden suoja on vakavasti uhattuna jos tiedot päätyvät vääriin käsiin. Vielä enemmän hirvittää, jos valtiovalta alkaa seurata yksityistä kansalaista millä tahansa verukkeella. Jos jotain positiivista asiassa halutaan nähdä, niin pientareita rumentavista peltipoliiseista päästään eroon, nopeustiedot voidaan välittää suoraan poliisille. Laitteen puolesta sanottakoon, että asetettaessa tilaksi yksityisajo ei sijaintitietoja välitetä pääkäyttäjälle.

Ensi viikolla siis renkaanhakumatkalle Tallinnaan. Netin mukaan Nokian kasi 195/65R15 on jopa 50 euroa täkäläistä halvempi kappaleelta. Kerron sitten onnistuinko säästämään euroakaan vai teinkö Sulo Wilenit.

 

 

comments powered by Disqus